| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Savonlinnan laulukilpailussa kaksi voittajaa
Eteläafrikkalainen Pretty Yende (vas.) ja yhdysvaltalainen Michele Angelini voittivat jaetun ykköspalkinnon Savonlinnan Oopperajuhlien kansainvälisessä laulukilpailussa.
Savonlinnan ensimmäisen kansainvälisen laulukilpailun voitto on jaettu kahden laulajan kesken.
Ensimmäisen sijan jakoivat 25-vuotias sopraano Pretty Yende Etelä-Afrikasta ja 28-vuotias tenori Michele Angelini Yhdysvalloista. Molemmat saivat palkinnoksi 15 000 euroa. Alun perin voittajan oli tarkoitus saada 20 000 euroa ja toiseksi yltäneen 10 000 euroa.
– Nuori laulaja haaveilee kaikenlaisesta. Sitten kun alkaa tapahtua, huomaa, etteivät haaveet olekaan enää niin kaukana, Yende sanoi voittonsa jälkeen.
Yende osallistui kilpailuun mielessään vain koe-esiintyminen Savonlinnassa. Syksyllä hän debytoi New Yorkissa Metropolitan-oopperassa.
Newyorkilainen Angelini puolestaan debytoi syksyllä Genovan oopperassa.
Kolmanneksi kilpailussa tuli 24-vuotias sopraano Elena Guseva Venäjältä. Hän sai 5 000 euroa. Kolme muuta finalistia, Mari Eriksmoen Norjasta, Igor Bakan Liettuasta ja Simon Lim Etelä-Koreasta, saivat kukin 1 000 euron tunnustuspalkinnon.
Kaikki finalistit ovat syntyneet 1980-luvulla.
Tuomariston mielestä kilpailun taso oli erinomainen.


