EmediateAd

Rakkauskirjeet kiinnostivat Helsingin Taiteiden yössä

28.8.2010 7:10 (Päivitetty 28.8.2010 7:10) STT

Helsingin Taiteiden yö keräsi tänä vuonna väkeä etenkin Töölönlahden alueelle, jossa järjestettiin parikymmentä tapahtumaa.

Järjestäjien mukaan suosittu oli esimerkiksi Kolme kirjettä -teos. Siinä puihin kiinnitetyistä valoveistoksista pystyi kuuntelemaan ääneen luettuja rakkauskirjeitä. Myös ainakin kamarimusiikki, kaapelitehtaan Ranskalainen yö ja Kulttuuriareena Glorian yötapahtuma vetivät hyvin yleisöä.

Tänä vuonna Taiteiden yön ohjelmasta puuttui suuri massatapahtuma. Esimerkiksi Ihmisten kaupunki -projektin huipentanut yhteistanssi keräsi Senaatintorille vain toistatuhatta ihmistä.

Yhteensä Taiteiden yöhön osallistui poliisin arvion mukaan noin 60 000 henkeä eri puolilla kaupunkia. Koleassa säässä kävijämäärä jäi viime vuotta pienemmäksi. Poliisia tapahtuma ei työllistänyt normaalia viikonloppua enemmän.

Kommentoi artikkelia