EmediateAd

Latinalainen Amerikka hehkuu Tampereen elokuvajuhlilla

10.3.2010 9:26 (Päivitetty 10.3.2010 9:26) STT

Latinalaisen Amerikan elokuvat ovat laajasti esillä Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla. Viva el corto -kokonaisuus sisältää kymmenen näytöstä 2000-luvulla valmistuneita lyhytelokuvia Etelä-Amerikasta ja Espanjasta.

Eurooppaa tarkastellaan tänä vuonna erityisesti maanosaan pyrkijöiden silmin. Linnake Eurooppa -kokonaisuuden lyhytelokuvat tuovat esiin siirtolaisten ja vastaanottokeskuksissa odottavien turvapaikanhakijoiden kokemuksia.

Lapsille on tarjolla Videotivoli, jossa nähdään alle 16-vuotiaiden tekemiä videoteoksia. Suomen elokuvakontakti tuo festivaaleille Skidisti-lastenelokuvakokonaisuuden sekä Minikino-näytöksen, joka sisältää animaatioita vuosilta 1968–1991.

Elokuvajuhlat järjestetään nyt 40. kerran. Tänään alkanut festivaali päättyy sunnuntaina, jolloin jaetaan kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun palkinnot.

Festivaalien kansainväliseen lyhytelokuvakilpailuun osallistuu 70 elokuvaa, joiden joukossa on kolme suomalaista. Kotimaisessa kilpailussa on mukana 34 lyhytelokuvaa.

Kommentoi artikkelia