EmediateAd

Hykerryttäviä vanhuksia

25.6.2010 0:01
Kuva: Petri Laitinen

Iceland Dance Companyn mummot ja papat saivat yleisön nauramaan.

ANNIKKI ALKU

Iceland Dance Company The Swan, Kvart, Station Gray - Last Stop

Kaupunginteatterissa 23.6. Tanssiviikon pohjoismaisen teeman viimeisenä maana esittäytyi Islanti. Iceland Dance Companyn tanssi-illassa nähtiin kolme hyvin erilaista nykytanssiteosta kolmelta eri koreografilta.

Illan aloittanut islantilaisen Lára Stefánsdóttirin duetto The Swan ei vielä oikein vakuuttanut. Selvästi jälkijoutsenlampilainen menneen suhteen muistelu eläimellisine liikkeineen vaikutti pikemminkin harjoitelmalta kuin loppuun asti mietityltä teokselta.

Kaksintanssin varsinainen tanssijakin oli lähinnä nainen miehen toimiessa pääasiassa partnerina tai kiemurrellessa muistojensa ahdingossa.

Norjalaisen Jo Strømgrenin Kvart toi jo enemmän mielenkiintoa ja energiaa näyttämölle.

Etunäyttämöllä tiukassa valkoisessa suorakaiteessa musta-asuisen parin kaksintanssilla alkanut esitys revähti varsinaiseen vauhtiinsa muun ryhmän liittyessä mukaan tähän eräänlaiseen tanssijoiden väliseen taisteluun.

Valkoasuiset, etäisesti commedia dell'arte -hahmoja muistuttavat tanssijat heittäytyivät täysillä Strømgrenin hyvin fyysiseen ja vaativaan liikekieleen nyrkkeilykehän mieleen tuovalla lattiaan rajatulla valkoisella areenalla.

Lennossa vaihtuneet vuorot ja loppua kohti yhä rajummaksi kiihtyvä tempo osoittivat, että lavalla oli osaava ja vahvasti tanssiva ryhmä.

Lopullisesti Iceland Dance Company valloitti yleisönsä illan päättäneellä ruotsalaisen Alexander Ekmanin teoksella Station Gray - Last Stop.

Vanhusjoukkoa kuvannut teos oli aivan hulvaton ja toi esille tanssijoiden komiikan kyvyt.

Letkeästä svengistään, herkullisesta tyypittelystään ja lopun aivan poskettomasta ruokashow'sta huolimatta esitys ei tippaakaan pilkannut kohderyhmäänsä.

Päinvastoin se sai ajattelemaan, mitä kaikkea uskomatonta ikäihmisissä piilekään, kun sen vain annetaan päästä esille.

Ekmanin teos osoitti, ettei kaiken vanhuskuvauksen tarvitse olla ahdistunutta, vaan hassuttelukin on sallittua.

Samalla se oli hykerryttävä päätös tanssiviikolle.

Kommentoi artikkelia