<p> Elämän kolme peruselementtiä rakkaus, suru ja ilo pääsivät valloilleen, kun Iceland Dance Company ne eteemme tanssitti. Marssijärjestyskin oli tuo. </p> <p></p> <p> Ensimmäinen näytös: kahden joutsenen rakkaus. The Swan. Vyöryvä musiikki saa otteeseensa ja jossain laulavat linnut. Sataa lunta. Tämä kaikki, unen leikkiin verhottuna, luo tiivistettynä kokonaisen elämänmittaisen tanssitarinan, joka päättyy, kuten oikeassakin elämässä, tunteen katoamiseen tai toisen kuolemaan. Rakkaus kestää juuri sen ikuisuuden mitan, mikä sen on tarkoitettukin kestäväksi. Unesta uneen ja rakkaus on poissa. </p> <p></p> <p> Seuraavaksi Kvart, jossa meidät saatettiin hanurivirtuoosi Kimmo Pohjosen sävelin, Infernon reunamille. Ukkonen jyrähtää ja iskee, sade alkaa ja jatkuu taustalla kohisten. Mustiin puetut tanssijat. Viettelyä, tahtojen taistoa ja lempeyttä. Jossain vaiheessa ääneen pääsee kuin hidastettuna ääntelehtivä Edith Piaf, jota alttona kaikuva kuoro säestää ja manaa tanssiparin helvetin lieskoihin. Mustapukuinen tanssikaksikko joutuu ikuisiin murhekesteihin, jossa valkoasuinen viisikko pitää ikäväänsä hurjalla vimmalla. He lentävät, liitävät, kiitävät ja suru näkyy monissa väreissä. </p> <p></p> <p> Väliajan jälkeen murhe vaihtuikin lystiksi kun "Station Gray - The Last Stop" näytti miten työpaikoilla tulisi taukojumpat mielestäni hoitaa. Jos meno yltyisi päivittän edes minuutin ajaksi tuollaiseksi, muuttaisi masennustilastojenkin käyrä kurssiaan. Ruokataukoihin esityksen viimeisestä osuudesta ei sentään mallia voisi ottaa, sen verran siinä jauhot pölisivät ja nakit lentelivät ja juomat kohisivat yli äyräiden. </p> <p> Yksi repliikki esityksessä nousi yli muiden: "I like that!" ja siihen on helppo yhtyä. </p> <p></p> <p> Tulivuoren tuhkasta on kuoriutunut timantteja ja talousvaikeudet näyttävät sittenkin kasvattaneen islantilaisista jättiläisiä. Tämä kaikki oli varmasti olemassa jo ennen kuin Islannista näitä uutisia kuulimme, mutta kärsimyksistähän kirkkaimman kruunun saa. </p> <p></p> <p> Taidetta ei voi kokea väärin; taiteen voi vain kokea. Toivon, että nämä omintakeiset mielleyhtymäni antoivat suuntaa tai edes laskivat rimaa, jotta tanssitaiteen äärelle voi löytää. Erityisen kiitokseni saavat Kuopio tanssii ja soi -festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Uotinen (olet hurmaava!) ja -toiminnanjohtaja Anna Pitkänen sekä Savon Sanomien uutispäällikkö Riitta Raatikainen mahdollisuudesta. Päivi Saarilahtea kiitän asiallisesta opastuksesta ja Tiia Lappalaista luottamuksesta. </p> <p> Tämä kaikki kannatti. Hengen ja aineen voimat, jotka tanssijoissa yhtyvät, saivat minut pauloihinsa. </p> <p> "Se mitä ollut on, sä olevaksi luulet, mutta aamu sinut henkiin herättää. On vielä jotain josta joskus vasta kuulet, vielä tulee päivä jolloin eessä häämöttää: Tanssimaa!" </p>
