| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Nightwishin säveliä ja tanssiva veistos
Yksi tanssiviikon varmasti odotetuimmista esityksistä on Skånes Dansteaterin vierailu. Ryhmällä on tuliaisinaan kaksi suomalaiskoreografiaa: Jorma Uotisen Black Water ja Susanna Leinosen Fragile / Entity.
Ryhmän taiteellinen johtaja Åsa Söderberg kertoo, että teokset nähdään ensi kertaa yhdessä.
Uotisen mukaan Black Water syntyi poikkeuksellisella tavalla. Ensin oli nimi, sitten tuli teos.
- Ajoin autolla Pohjois-Suomessa. Pimeä ympäröi minut joka puolelta. Tuntuu kuin se olisi halunnut imeä minut mukanaan. Silloin ajattelin, että teen tanssiteoksen nimeltä Black Water.
Mahdollisuus tarjoutui, kun Söderberg pyysi Uotista tekemään ryhmälleen koreografian. Käyttöönsä hän sai harvinaiset resurssit: Malmön oopperatalon jättimäisen lavan ja sinfoniaorkesterin kuoroineen.
Sen sijaan että Uotinen olisi käyttänyt taidemusiikkia, hän oli ehdoton: Nightwishia sen pitäisi olla.
Tuomas Holopainen innostui heti ajatuksesta, ja Anette Olzon oli paikalla ensi-illassa. Ja innostuivat ruotsalaisetkin. Söderberg luonnehtii teosta jättimenestykseksi. Joka ainoa ilta oli loppuunmyyty ja päättyi hurjiin suosionosoituksiin.
Toinen seikka, joka sai tuotantohenkilöt pyörittelemään päätään, oli lavastus. Uotinen oli nähnyt Kiasmassa Kimmo Schroderuksen jättimäisen veistoksen, joka hänen mielestään kuvasi juuri oikealla tavalla hyökyaaltoa. Hänellä oli selkeä visio: lavalla olisi ainoastaan peilinkiiltävä musta lattia ja Schroderuksen veistos.
Suunnitelma toteutettiin.
- Juuri se on hienoa Jorman kaltaisen kokeneen koreografin kanssa työskennellessä. Kun hän saa päähänsä jotakin, voi luottaa siihen että se toimii, Söderberg sanoo.
Schroderuksellekin prosessi on ollut erityinen.
- Ensi-illassa minulle tuli yllätyksenä se, että teostani liikuteltiin. Oli aika hienoa nähdä oman veistoksensa tanssivan.
Kuopiossa esitys nähdään pienemmällä lavalla ja ilman elävää orkesteria. Mutta muuten vahvat, yksinkertaiset osaset ovat ennallaan.
Skånes Dansteater esiintyy Kuopion kaupunginteatterissa 21.6. klo 21.
|
|
Tanssi
- Lähellä, silti poissa 24.11.2011 20:40 Tiia Lappalainen
- Vain luonnonoikku nautti opettamisesta 1990-luvullla 22.6.2011 0:00 Kirsti Karttunen
- Gagaaja tanssii aivan kuin kukaan ei katsoisi 22.6.2011 0:00 Jantso Jokelin
- Suhteiden loputon valtataistelu 22.6.2011 0:00 ANNIKKI ALKU
- Belgialaisten sujuvaa perusnykytanssia 21.6.2011 0:00 ANNIKKI ALKU
- Erään yhteisön tarina 21.6.2011 0:00 Jantso Jokelin
- Leikkisää ja kekseliästä balettia 21.6.2011 0:00 Jantso Jokelin
- Kaunista ja tyylikästä korealaistanssia 20.6.2011 0:00 ANNIKKI ALKU
- Kapinaa ja kauneutta 20.6.2011 0:00 Risto Löf
- "Nyt saa pitää meteliä!" 19.6.2011 0:00 Jantso Jokelin
Konsertit
| Erhu soi tunteikkaan lumoavasti 00:01
|
| Nielsenin musiikissa soi elämä 29.1.2012
|
| Balanssi kantaesityksen kompastuskivenä 13.1.2012
|
| Tanssii orkan kanssa 05.1.2012
|
| Jouluista hartautta ja kauneutta 21.12.2011 0:01
|
Näyttelyt
| Tilhi tukka pystyssä 17.1.2012
|
| Sisarukset vangitsivat talven valoa 13.1.2012
|
| Taitonaiset paikallaan 13.1.2012
|
| Tom of Finland -kokoelma Turkuun 18.12.2011 0:00
|
| Oiva ripustus antaa erilaisuudelle tilaa 6.12.2011 0:01
|
Teatteri
| Ihmisvaatteet, koiran aatteet 30.1.2012
|
| Solveigin laulu saa uuden sovituksen 27.1.2012
|
| Kauhun ja vauhdin farssi 27.1.2012
|
| Leea Klemolan Jessika palaa Kuopion teatteriin 19.1.2012
|
| Murhakilpa päättyy tasapeliin 12-12 18.1.2012
|
Tanssi
| Lähellä, silti poissa 24.11.2011 20:40
|
| Gagaaja tanssii aivan kuin kukaan ei katsoisi 22.6.2011 0:00
|
| Vain luonnonoikku nautti opettamisesta 1990-luvullla 22.6.2011 0:00
|
| Suhteiden loputon valtataistelu 22.6.2011 0:00
|
| Belgialaisten sujuvaa perusnykytanssia 21.6.2011 0:00
|


