<p> Menin ensi kertaa tämän tanssiviikon aikana katsomaan esitystä totaalisen valmistautumatta. Ehkä se johtui siitä, että jännitys on viikon edetessä helpottanut, ehkä jopa pienestä turnausväsymyksestä. Enkä miettinyt oikeastaan yhtään esitystä katsellessa, mitä siitä kirjoittaisin. Siitä huolimatta tai sen ansiosta Carte Blanche teki sen, mihin moni muu ei pystynyt: ylsi vähintään lähes, ellei ohikin, moneen kertaan hehkuttamani Dansk Danseteaterin. Se oli niin uskomattoman kaunista, psykedeelistä ja energistä tanssia, että harvoin näkee. Uotisen Jorman sanoja lainatakseni se meni sydämeni, maksani, ja oliko niitä vielä joku muukin sisäelin, lävitse. Munuainen? </p> <p></p> <p> Ja se tunne tuli vahvana heti ensirytmeistä. Heti kun illan ensimmäinen esityksen, maskuliinisen ja energisen Uprisingin, valot lävähtivät päälle ja musiikki alkoi soida, kuiskasin avecilleni, että tästä minä tykkään. Ja näin kävi. Teos oli sanalla sanoen upeaa katsottavaa, äijäenergiaa yhdistettynä voimakkaan rytmikkääseen musiikkiin, sen enempää sitä analysoimatta. Esitys imaisi niin mukaansa, että väliaika tuntui ainakin oman ?jaksamisen? takia täysin tarpeettomalta. Enkä voinut arvata, että vielä parempaa oli luvassa. </p> <p></p> <p> Killer Pig tyhjensi koko pajatson. Se loisti uskomattomilla fyysisillä suorituksilla, poikkeuksellisen oivaltavalla ja kiinnostavalla koreografialla ja sellaisella musiikilla, joka tuntui luissa ja ytimissä. Ja niin uskomattoman kauniilla vartaloilla ja niiden liikkeellä, että eihän sitä kokonaisuutta voinut kuin silmät rävähtämättä henkeä pidättäen tapittaa. Killer Pigissä, sen kummemmin kuin Uprisingissakaan, ei minusta ollut sen kummempaa tarinaa, tai ainakaan en sitä älynnyt. Mutta aistinautinnon tarjoajina molemmat olivat ehtymättömiä. </p> <p></p> <p> Tämä on minun viimeinen kirjoitukseni tällä foorumilla. Vaikka aion vielä keskiviikkona käydä katsomassa islantilaisten esityksen, voin jo tässä vaiheessa todeta sen, minkä olen huomannut monta kertaa aiemminkin: parhaat esitykset ovat yleensä aina niitä, joista ei sitä etukäteen ainakaan maallikko odottaisi. En minä osannut ennakoida, että tanskalaiset ja norjalaiset korjaisivat minun mielessäni pääpotin, vaikka en nyt epäillyt niiden huonojakaan olevan. Enkä minä viime vuonna ollenkaan osannut ennakoida, miten voimakkaita tunteita ja kaipausta vielä vuoden päästäkin aiheuttaisi Tero Saarisen esitys. Koskaan ei voi tietää, siksi pitää käydä katsomassa mahdollisimman paljon, ettei vain se paras esitys mene sivu suun! </p> <p></p> <p> Mutta nyt en voi kuin kiittää niitä, jotka ovat mielipiteitäni lueskelleet. Ja etenkin tuhannesti ja taas tuhannesti haluan kiittää Uotisen Jormaa ja Pitkäsen Annaa sekä Savon Sanomista Riitta Raatikaista ja Päivi Saarilahtea mahdollisuudesta olla osa tanssiviikkoa. Tämä on ollut upea, ainutlaatuinen matka. Ja Jorma ja Anna, te olette tehneet uskomattoman hienon festarin, vieläpä tänne Savon sydämeen! Jatkakaa samaan malliin! </p>
