Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
22.06.2010 22:22
"Saiskos pluvan"
Tauno Korhonen

Sanoi Uuno Turhapuro, kun kuuli ensimmäiset tahdit lavatansseissa tangosta Aavan meren tuolla puolen. Yksi, kaksi kolme ja vaihtoaskel, niinhän se meni, vai menikö?

Tuolta puolen oli myös Ballet Argentino tuonut tangon syntysijoilta askelkavalkadin ihailtavaksemme. Kuinka moneksi tango taipuukaan, kuinka paljon erilaisia variaatioita siitä voikaan tehdä? Nuo mitä erilaisimmat kuviot kulkivat läpi ohjelman, mutta näytti, etteivät ne koskaan toistuneet samanlaisina. Kuinka he sen tekivät?

Tangon tahdit ikäänkuin hapuilivat aluksi tanssijoiden jaloissa, kun he maalaismaisemista irroitettuina työläisinä aloittivat aikamatkan. Voi hyvin kuvitella illalla työpäivän jälkeen tangon olleen yksi henkireikä toiseen maailmaan, jossa rytmi ja liike lohduttaa ja ilostuttaa.

Mutta kaikki asiat vaativat harjoittelua, niin tangokin. Neljän miehen kaveriporukka opetteli ja opetti toisiaan tangon saloihin. Härkäpareina, sanottiin joskus. Niin tanssahtelivat kuin mekin ennen tai ehkä he vähän paremmin.

Merkittävä osuus näytti olevan bordellilla argentiinalaisen tangokulttuurin kehityksessä. Olisiko tango ollut esileikkiä, vai miksi ihmeessä siellä piti tanssia tangoa? Näyttipä tango bordellissa vievän myöskin poikuuden. Iloisesti. Hilpeä oli myöskin havainto, että argentiinalainen nainen on juovuksissa erinomainen tangon tanssija.

Wieniläisvalssin kautta pujahdettiin hauskasti 1920-luvulle, jolloin tangosta näytti tulleen salonkikelpoista. Se jatkoi matkaansa rock and rollin kautta tämän päivän diskotangoksi. Mutta yhtä kaikki sama tahti säilyi. Hei, disko onkin tangoa!

Tangosta oli tullut kaikkien tanssi. Millainen mahtaa olla sen tulevaisuus?

Tanssiesitys oli kuin unelmaa. Kateeksi kävi joitakin miehiä. Olisipa ollut hauska olla heidä paikallaan noiden daamien kanssa. Oho, anteeksi, niin siinä olisi kuitenkin saattanut käydä.

Pelottavilta näyttivät monet askelkuviot ja ihmettelenkin, miten miestanssijat ovat selvinneet ehjinä niistä jalkojen väliin suunnatuista potkuaskelista, joita naiset tekivät. Ihmetellä voi myöskin miesten merkillisen mutkikkaita askelia. Oppisiko nuo?

Ihastuttava sekoitus balettia ja tangoa, hyptonisoiva, läpitunkeva ja vaativa bandeneonin ääni hienon orkesterin kanssa, suurenmoinen naislaulaja, tunnelmaa herkkine valoefekteineen. Hetkinen, puuttuiko tästä nyt jotakin? Kyllä, uusinta jää näkemättä. Mutta toisen kerran sitten. Kiitos. Käykee kylässä.

Mitenkäs se nyt menikään, yksi, kaksi, kolme, neljä eiku...

Päivän suosituimmat sisällöt
Luetuimmat 24 tuntia
Seuraa meitä myös Facebookissa