EmediateAd

Tärkein on tunne

18.6.2010 0:01
Kuva: Petri Laitinen

Shanghai Ballet'n taiteellinen johtaja Lili Xin ja ryhmän hallinnollinen johtaja Muti Ha.

Eeva Lankolainen

Musiikkikeskuksen lava on täynnä kieppuvaa purppuraa. George Balanchinen klassikkokoreografia La Valse huipentuu: kuolema kutsuu tyttöä mielipuoliseen tanssiin.

Venäläis-ranskalaisilta juurilta kumpuavaa tanssia tulkitsee tällä kertaa joukko nuoria ja taitavia kiinalaisia.

Shanghai Ballet vierailee ensi kertaa Kuopiossa ja Suomessa. Tanssiryhmä on yksi Kiinan viidestä valtiollisesta balettiryhmästä, ja se on toiminut nykyisellä nimellään vuodesta 1979. Yhtä kauan taiteellinen johtaja Lili Xin on ollut mukana ryhmässä, aluksi tanssijana ja sittemmin nykyisessä roolissaan.

Kuopiossa ryhmä tarjoilee La Valsen ohella joukon soolo- ja pas de deux -numeroita. Ohjelma on kaikkina kolmena iltana hieman erilainen.

70-henkisestä ryhmästä Kuopiossa esiintyy 25 tanssijaa. Tanssijoiden keski-ikä on vain 23-24 vuotta, ja joukossa on useita kansainvälistä menestystä saavuttaneita. Lavalla nähdään muun muassa viime vuonna Helsingin balettikilpailussa kakkoseksi sijoittunut Hongyu Guo ja New Yorkissa palkittu Husheng Wu.

Fysiikkaa ja intohimoa
Miksi Shanghai Ballet'n tanssijat menestyvät niin hyvin kansainvälisillä areenoilla?

- Meidät on valittu hyvin tarkasti fyysisten ominaisuuksiemme perusteella. Ja taiteellinen johtajamme tekee kovasti töitä kanssamme, kertoo tanssija Jie Wu.

Tietenkin ryhmän elämä on hyvin kurinalaista. Jie Wu arvioi heidän harjoittelevan päivittäin 7-8 tuntia. Kun päälle lasketaan esitykset, tanssipäivät venyvät hyvinkin toiselle kellonkiertämälle.

Eivätkä vierailut toiselle puolelle maapalloa ole mikään syy luistaa päivittäisistä harjoituksista.

- Olemme tottuneita esiintymään ulkomailla. Aikaero ei ole mikään ongelma.

Vaikka kaikki tanssijat ovat fyysisiltä ominaisuuksiltaan viimeiseen saakka hiottuja, Wu nimeää tärkeimmäksi kuitenkin henkisen ominaisuuden.

- Tärkeintä on intohimo tanssiin.

Kiinalaista balettia
Shanghai Ballet esittää länsimaisen klassisen, neoklassisen ja modernin ohjelmiston ohella kiinalaista balettia. Mitä tuo ilmaisu pitää sisällään?

- Kiinalaisessa baletissa on kiinalaisille kulttuurille tyypillisiä elementtejä kuten kung fun ja tai jin liikkeitä, Wu selittää.

Kuitenkaan kyseessä ei ole pelkästään perinnelaji, vaan kiinalainenkin baletti kehittyy ja on kiinni nykypäivässä

Wu ei muutenkaan näe suuria eroja idän ja lännen tanssitaiteen välillä.

- Nykyään eurooppalaisissa tanssiryhmissä on niin paljon aasialaisia tanssijoita ja päinvastoin, että en usko kulttuurierojen olevan enää niin suuria.

- Aiemmin otimme paljon vaikutteita venäläisestä klassisesta baletista; sieltä tuli Kiinaan paljon vierailevia opettajia ja tanssijoita. Mutta nykyään olemme avoimia tekemään yhteistyötä joka suuntaan, Wu arvelee.

Lisää yhteistyötä?
Kun tanssiviikon johtohahmot kävivät Shanghaissa viime syksynä, keskustelua oli myös yhteistyön laajentamisesta taiteen kentälle. Mikäli kaikki käy hyvin, Shanghai Ballet'n lavalla nähdään tulevaisuudessa toivottavasti myös koreografi Jorma Uotisen työtä.

- Valtio on viime aikoina tukenut runsaasti ulkomaalaisten koreografien vierailuita. Uskomme, että työskentely Uotisen kanssa olisi hieno asia kaikkien osapuolien kannalta, muotoilevat taiteellinen johtaja Lili Xin ja hallinnollinen johtaja Muti Ha.

Uotinen puolestaan kertoo vaikuttuneensa suunnattomasti ryhmän tanssijoiden habituksesta.

- Heissä on jotakin äärimmäisen hienostunutta, jotakin posliinimaisen haurasta.

Parhaiten tuon jonkin pystyy aistimaan musiikkikeskuksen lavalla yli viisituntisten harjoituksien päätyttyä.

Valot ovat sammuneet, mutta yksi tyttö jää lavalle tanssimaan, yksin. Eikä hänen olemuksestaan näe millään tavalla edeltäneiden harjoitustuntien painoa.

Hän on kahdestaan tanssin kanssa.

Shanghai Ballet esiintyy Kuopion musiikkikeskuksessa vielä tänään ja huomenna klo 18.

Kommentoi artikkelia