Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 17.06.2011 00:00
A A A

Tangoa Aldomovarin tapaan

Kuopion tanssiviikolla vieraileva brasilialaisryhmä Mimulus Cia de Danca tuo yleisön nähtäville pitkän tutkimustyön tuloksia. Jo lähes 20 vuotta tanssikoulusta erkaantunut ammattiryhmä on etsinyt tapoja nykyaikaistaa vanhoja sosiaalisia tansseja ja esitystraditioita.

- Vallitsevat tavat esittää näitä sosiaalisia tansseja häiritsivät meitä, ne olivat aina samanlaisia. Aloimme kokeilla vanhan pohjalta jotain uutta ja luoda pohjaa modernille paritanssille, ryhmän taiteellinen johtaja Jomar Mesquita kertoo.

Mesquitan vanhemmat perustivat tanssikoulun nimeltä Mimulus vuonna 1990. Kaksi vuotta myöhemmin Jomar kokosi kokeiluidensa pohjalta pienen ryhmän, joka alkoi etsiä polkuja uudenlaiselle tanssitaiteelle.

Pian ryhmä herätti niin paljon kiinnostusta, että ryhmän oli erkaannuttava koulusta. Syntyi itsenäinen ammattiryhmä, joka kulkee vielä nykyäänkin ylpeästi Mimuluksen nimellä. Muun muassa Mesquitan äiti vierailee toisinaan esityksissä.

Aldomovar inspiroi Kuopiossa nähtävä tangoteos Dolores on saanut inspiraationsa Pedro Aldomovarin elokuvista. Siis niistä kaikista, ja lisäksi muutamasta elämäkerrallisesta haastattelukirjasta. Mesquita tanssijoineen haltioitui espanjalaisohjaajan töistä, joihin hän viittaa toistuvasti "universumina".

- Aldomovarin universumi on yhtä aikaa täynnä intohimoa, itkua ja naurua. Voit katsoa saman kohtauksen useita kertoja, ja yhtenä päivänä itket, toisena naurat. Hän on minulle nero, Mesquita hehkuttaa.

Kaikki tanssijat ovat olleet luomassa koreografiaa ja omia hahmojaan. Vaikka teos ei Mesquitan mielestä ole varsinaista tanssiteatteria, vaan puhtaasti tanssillinen luomus, draamallisuus näkyy selvästi hahmojen välisissä suhteissa ja voimakkaassa ilmaisussa.

Mukaan on tuotu myös elokuvallisuutta varsin kekseliäällä tavalla. Mustista kuminauhoista valmistettu tiheä verho erottaa yleisön tanssijoista. Tämä lisää liikkeeseen erityislaatuisen efektin, aivan kuin esitystä katsoisi elokuvakankaalta. Erottavalla verholla on myös psykologisempi taso.

- Almodovarin elokuvissa teemana on usein tirkistely. Meidän esityksessämme katsojasta tulee tirkistelijä, Mesquita pohtii.

Aldomovarin maailman tuominen tanssiestradille oli koreografille luonteva prosessi.

- Elokuvissa käsitellään usein poleemisia aiheita, jotka ovat usein hyvinkin lähellä ballroom-maailmaa. Mukana on myös paljon kitschiä, joka näkyy muun muassa puvuissa ja väreissä.

Äiti mukaan Latinalainen kulttuuri tunnetaan suuresta kunnioituksesta äitiä kohtaan. Aldomovarin äiti on vieraillut pikkurooleissa poikansa elokuvissa. Mimuluksen esityksissä vierailevatkin äidit ympäri maailmaa.

- Olemme aikaisemmin kutsuneet tanssijoiden äitejä osaksi esitystä, mutta nykyään yritämme aina saada mukaan äidin kaupungista, jossa esiinnymme. Tänään esityksessä on siis suomalainen äiti, Mesquita paljastaa.

Esityksen nimi Dolores tarkoittaa espanjan kielessä sekä naisen nimeä että tuskaa. Vahvat naishahmot ovat Almodovarin universumin keskeinen elementti. Myös tuska on usein pääroolissa.

- Hänelle kipu on kuin uskonto, se yhdistää kaikkia kulttuureita. Spirituaalinen, emotionaalinen ja fyysinen kipu ovat aina ja kaikkialla osa ihmisen elämää, Mesquita kertoo.

- Esitystänne ei kuitenkaan ole kivuliasta katsoa, vieressä seisova Jorma Uotinen livauttaa.

Mimulus Cia de Danca tänään Kuopion musiikkikeskuksessa klo 18.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Tanssi