Teoksissa hehkui tumma kauneus

Kuva: Petri Laitinen

Susanna Leinosen koreografioiman Fragile/Entity-esityksen pääelementti oli suuri ryhmä, josta yksi toisensa perään pyrki irti omaksi yksilöksi.

Skånes Dansteater Fragile/Entity, Black Water

Kaupunginteatterissa 21.6. Mitä saadaan, kun yhdistetään iso ruotsalainen monikansallisista tanssijoista koostuva tanssiryhmä ja suomalaiset huipputekijät niin koreografiassa, musiikissa kuin visuaalisessakin puolessa? Komea, sekä silmiä että korvia hivelevä, tunteita ja ajatuksia koskettava täysipainoinen nykytanssi-ilta.

Etukäteen ajateltuna sellaisten tekijäryhmien teoksilla, joilla malmöläinen Skånes Dansteater tuli Tanssiviikolle, ei mitään muuta olisi voinutkaan olla tuloksena kuin menestys. Sekä Susanna Leinonen että Jorma Uotinen tunnetaan kumpikin tinkimättöminä oman koreografisen näkemyksensä toteuttajina kanssatekijöinään osittain jo vuosia yhteen hioutunut tiimi.

Kun nyt ensimmäisen kerran näki kaksi heidän teostaan samassa illassa, yllättävintä oli huomata eri ikäluokkaa edustavien koreografien maailmojen ällistyttävä samanhenkisyys, vaikka jättäisikin huomiotta kummankin teoksen yhteisen puvustajan.

Kumpikin teos oli hyvin tummanpuhuva, määrittelemätöntä uhkaa sisältävä, mutta ei toivoton esitys. Kummassakin niin liike, musiikki kuin visuaalisuuskin olivat yhtä merkittävässä asemassa, mutta kuitenkin niin, että kyseessä oli ehdottomasti tanssiesitys.

Tyylikkäitä teoksia

Leinosen hovisäveltäjän Kasperi Laineen katkelmallinen ja välillä lähes kuulumattomiin haipuva nykymusiikki loi yhdessä Matti Jykylän tarkasti rajaavien tai hämyyn häivyttävien valojen kanssa näyttämölle arvoituksellisen miljöön, johon tanssijat saapuivat jostakin tuntemattomasta taas siihen kadotakseen.

Esityksen koreografinen pääelementti oli ryhmä, josta yksi toisensa perään pyrki irti ja yksilöksi. Liikekielessä toistuvan hitaan kävelyn lisäksi keskeistä oli eräänlainen sisäänpäin suuntautuva kierre sekä käsien ja ylävartalon voimakas käyttö.

Tyylikäs ja tarkasti rajattu esitys, jonka tanssijat toteuttivat keskittyneesti.

Jylhää energiaa

Mahtipontinen, mutta erittäin tyylikäs ja upea. Kaikki mahdolliset superlatiivit ansaitseva Mikki Kunttu loi valoillaan huikeita näkymiä kiiltävänmustalattiaiselle näyttämölle, jonka 17-jäseninen tanssijaryhmä täytti jatkuvalla liikkeellä ja jylhällä energialla.

Aivan oman visuaalisen ulottuvuuden esitykseen toi siinä taiten liikuteltu, ukkospilven mieleen tuova Kimmo Schroderuksen jättimäinen veistos. Tummasävyisyys jatkui Erika Turusen yhtä aikaa ajattomissa ja scifi-henkisissä asuissa.

Uotinen tiedetään loistavaksi ryhmien käsittelijäksi, joka osaa luoda visuaalisesti näyttävää tanssia. Liikefraasien toisto eri kokoisilla ryhmityksillä, eri järjestyksessä ja huipentaminen joko pysäytyksillä tai koko ryhmän yhteistanssilla kuulostaa melko yksinkertaiselta koreografiselta reseptiltä. Juju onkin rakenteen variaatioiden toimivuudessa, herkkyyden ja voiman osaavassa vuorottelussa. Tämän Uotinen hallitsee suvereenisti.

Black Water oli voiman ja energian lisäksi myös äärettömän kaunis kuin syvä vesi, eikä vähiten Tuomas Holopaisen sävellysten vuoksi, joita en todellakaan olisi nyt kuultuna sinfoniaorkesteri- ja naiskuorosovituksena tullut ajatelleeksi Nightwishin musiikkina.

Black Water oli, kuten Uotiselta on totuttu odottamaankin, täysipainoinen kokonaistaideteos, joka puhuttelee mielen syviä kerroksia ja ravitsee katsojan kauneuden janoa.

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious