Edwin Alléen, kunnian mies!

Kuva: Jere Lauha

Vintte Viitanen insinöörinä ja Leena Torniainen rouvana.

Mikkelin Teatteri Punaisten kukkien puutarha

Ensiesitys Mikkelin Teatterissa 26. 9. Raija Orasen Mikkelin Teatterin 90-vuotisjuhlaan kirjoittama Punaisten kukkien puutarha on ylistys insinööreille, noille visionääreille toiminnanmiehille, jotka ehtivät joka paikkaan. Nyt mikkeliläiset tietävät, kuka rakensi kaupunkiin vesitornin, kuka kehitti junaliikennettä, puhelinlinjoja, säästöpankkia, johti Mikkelin Klubia, kiirehti valtuuston kokoukseen, autoklubin kokoukseen, komiteoihin, lautakuntiin. Aika velikulta!

Oranen on herättänyt merkittävällä tavalla henkiin eteläsavolaisen pikkukaupungin menneisyyden. Päämajakaupungin arkipäivän ja sotien kohtalonvuodet. Edellinen tilausnäytelmä Armollinen ruhtinatar valloitti katsojan tunteiden ja myötätunnon kautta, se oli täysosuma. Punaisten kukkien puutarha on tunteiltaan köyhempi, jollain tapaa keskeneräinen ja itseään toistavakin.

Toisto näkyy rakenteissa. Alléen menee neljästi naimisiin, samantyyppiset kohtaukset seuraavat toisiaan. Mikkeliläiset ovat enimmäkseen meluava joukkio. Väkeä katsellaan von oben her, ei arvostavin silmin. Kaupungin silmäätekevät ovat laatukuvia, vähän kliseemäisiä porvarikuvatuksia.

Itse Alléen on Vintte Viitasen tulkitsemana kovaääninen äijä, joka jalat harallaan huutaa mielipiteitään julki. Vankka insinöörismies, mutta vivahteiltaan kapea. Identtisiä kaksostyttäriään hän ei opi erottamaan toisistaan yli kuusikymppisenäkään. Maija Rissanen ja Tuuli Anikari kaksosina ovat hämmästyttävän samannäköiset ja iloisten hetkien tae. Samoin heitä lapsina esittävät pikkutytöt. Oranen on kirjoittanut tytöt virkeiksi ja aikaansaaviksi. Heistä huolehtiva palvelijatar Liina on Anu Pekkarisen tulkintana hauska tyyppi ja otteiltaan omalaatuinen.

Näytelmän pitkä aikajana vuosisadan alusta jatkosodan loppuun kulkee katsojan silmien editse melkoista haipakkaa. Ohjaaja Pekka Laasonen hallitsee vauhdin mainiosti, mutta mikä on vauhdin hinta? Tulkinta ei pysähdy kuulostelemaan erityisesti mitään. Viipyilemään. Katsoja kaipaa lämmintä hetkeä, tunnetta joka kasvaisi tai yllättäisi. Kyllä kavalkadinäytelmäänkin tunnetta saa, muistetaanpa vaikka Joakim Grothin Kuopiossa esitetty Niin kaunis on maa. Senkin keskiössä on perhe.

Oranen mainitsee itse, että näytelmän päähenkilö on tavallaan Mikkelin kaupunki. Sen kehittyminen ja kasvaminen. Totta ja ajankohtaista! Parhaillaankin Mikkeliä rakennetaan, torin paikalla on kuoppa ja liikenne on ohjattu vieritse ja kiertoteitse. Oranen, yrittäjä-äidin tytär, on romaaneissaan ja TV-sarjoissaan todistanut mestarillisen taitonsa kuvata talouselämän ja vallan kuvioita.

Alléenin perhe ja kaupungin asujaimisto sijoittuvat Satu Vihavaisen näyttämökuvaan, joka pysyy koko ajan samana. Siinä on kaikki tarpeellinen: perheen kotitalo, kaupungin virallisia rakennuksia, katu ja Pirttiniemen puisto Saimaan äärellä. Vihavaisen ja Anna-Leena Kankaanpään puvut ovat erinomaiset, naisten puvut erikoisesti. Niihin pukeutuvat kaksosten lisäksi insinöörin neljä rouvaa, näppärästi tyyppinsä esittelevät Maija Rissanen, Marjaana Manninen, Tarja Pyhähuhta ja Leena Torniainen. Ajan kulkua jäsentää hyvin valittu musiikki.

PIRKKO HEIKKINEN

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious