Ensi-ilta Säyneisessä 8.7. Eero Silvastin Nurkkatanssit valottaa siviilien elämän piiriä Suomen jatkosodan aikana. Teksti nostaa esiin sen, että riippumatta sodan poikkeusoloista suuri osa ihmisenä olon ydintä ja problematiikkaa säilyy vakuuttavasti ennallaan. Ihmiset ovat edelleen sosiaalisia, he ovat kahta sukupuolta ja jatkavat arjen työn tekemistä.
Heimo Konttisen ohjausnäkemyksessä maatalon töitä tehdäänkin näyttämöllä monenmoisia. Työnnetään maitoa kärryillä, teroitetaan viikatetta, niitetään heinää, käynnistetään petrolimoottoria. Tähän Säyneisen näyttämö suokin hyvin mahdollisuuden. Toisaalta arjen työn vastapainona ihminen on myös leikkivä ihminen ja haluaa kokea huvia, miksipä ei sota-aikaan kielletyissä tansseissakin.
Juoniasetelmat avaava näyttämötoiminta käynnistyy Nurkkatansseissa kovin verkkaisesti, eikä katsojassa näin ollen pääse syntymään kokevaa elämystä. Vasta kun kersantti Mäkinen (roolissa Mika Wallius) ilmestyy maataloon tapaamaan kirjeenvaihtotoveriaan Helkaa (Kirsi Kekäläinen), juonellinen jännite kohoaa.
Mika Wallius profiloi sotasyndroomaa potevan helsinkiläiskersantin roolin tehokkaasti ja johdonmukaisesti, rakentaa hahmoon kireyttä ja aggressiota, joka on aina valmiina purkautumaan.
Juonellisesti jännitteellisimmät kohdat syntyvät sotilaiden välisistä asetelmista. Eero Silvasti on kirjoittanut kertomukseen myös käpykaartilaismotiivin. Omalle lomalle jääneen sotamies Filmanin hahmo edustaa anarkistista, kapinoivaa tyyppiä, ja sen Reijo Pirinen tekee vahvasti heittäytymällä.
Komediallista juonnetta näytelmään tuo Pentti Hakkarainen tekemällään kiertävän tinurin hahmolla. Kari Savolainen esittää rohkean hersyvällä otteella, vahvalla replikoinnilla venäläisen sotavangin roolin. Ari Korhonen on joviaali maatalon isäntä, tahdonlujuutta ja pragmaattista määräysvaltaa talon emännän hahmoon rakentaa Lea Tirkkonen.
Useista roolitöistä itsestään löytyy latausta, mutta silti näyttämöltä puuttuu kohtauksista intensiivisen energistä liikettä, psykologisesta näyttämöjännitteestä usein katsojan sytyttävää tehoa. Loppupuolella oli liikaa repliikkien unohtamista.
Hieman epäröivällä mielellä poistui katsoja näytännöstä.
