Ensi-ilta 6.7. Juvan Paatelassa En heti olisi uskonut, että Agapetuksen eli Yrjö Soinin Syntipukista vielä 2011 saadaan niin kiehtova komedia aikaan, kuin Juvan Rapion Myllyteatterissa saadaan. Kaksisataavuotiaan myllyn maisemiin kannattaa todella mennä lystiä pitämään koko perheen kanssa.
Tässä Mikko Kivisen sovittamassa ja ohjaamassa versiossa on vain paikka ja asetelma jäljellä alkuperäisestä tarinasta. Ero elokuvaversioihin on siinä, että nyt tulkintaa kannattaa tietoisesti älykäs ajattelu ja populaarikulttuurin tuntemus. Elokuvat satsasivat enemmänkin typeryyksiin ja kliseisiin. Mukavaa joka tapauksessa, että Soinin kirjailevan sisarusparin teksteistä saadaan uusioversioita. Yrjö ja Elsahan olivat keskeiset viihdyttäjät aina kaksikymmenluvulta lähtien, sekä teatterissa, elokuvissa että radiossa.
Kivisen porukka, jossa on mukana muutama eturivin näyttelijä, saa Agapetuksen tarinasta esiin komediallisia polttopisteitä, joita pitkittämällä ja korostamalla niiden tekotapa tulee läpivalaistuksi. Hyvin kiinnostavaa. Hyvin hauskaa.
Syntipukki on tarina miehestä, johon tavaratalon vihaiset asiakkaat saavat purkaa raivonsa ja jonka harteille kasataan tavaratalon kaikki munaukset.
Rapion esitys on säilyttänyt komedian syntyvaiheen eli kolmikymmenluvun kulttuuri- ja asennepiirteitä. Eriarvoisuus kukoistaa suuressa yrityksessä, esimieshierarkia on absoluuttinen. Vai onko? Naisia pistetään halvalla - vai pistetäänkö? Kivinen lukee tekstiä vastakarvaan, ja kas, uusia näkökulmia ilmaantuu.
Esityksen sydän on Ville Keskilä kaksoisroolissaan. Kotikatu-sarjassa jatkuvasti huolestuneelta näyttävä Kansallisteatterin näyttelijä on hurmaavalla tavalla sekä Koikkalainen että tavaratalon johtaja. Pehmeä, persoonallista komediavirettä synnyttävä sydämellinen ihminen, jonka puolesta katsoja olisi valmis keräämään kolehdin. Toisaalta komea sankari, joka on paljon muutakin kuin ulkomuoto ja hyvin istuva puku.
Katsojalle tulee hyvä olo myös rohdososaston myyjättärestä Irja Salosta, josta Jane Kääriäinen tekee notkeasti liikkuvan, valloittavan nuoren naisen. Neiti Salon naisellinen karisma puree myös tavaratalon johtajaan, ja niinpä saamme nähdä kuinka kemiat yhtyvät ja diskovalo välkkyy.
Keskilän ja Kaija Kiisken esittämän Rouva Ilolan kohtaukset on rakennettu sarjamaisiksi. Kiisken aina viihdyttävä komediataitavuus ja Koikkalaisen vilpittömyys ovat pistämätön yhdistelmä. Öljytahroista valittamaan tullut Rouva Ilola pukeutuu kuin Hella Wuolijoki ja sykkii puumamaista yritteliäisyyttä.
Mikko Kivisen sovituksessa jää muita epäselvemmäksi hahmoksi Vahtimestari Miettinen. Niin se taisi elokuvaversioissakin olla. Juha Veijonen on kyllä eläväinen ja puuhaileva, mutta mikä mies tämä Miettinen lopulta on?
