Kiljuva hanhenselkä

2.2.2010 00:01
Kuva: Sami Tirkkonen / Studio Alias

Ylityypitellyt hahmot ja korea näyttämökuva eivät sytytä kuopiolaisessa Dostojevski-tulkinnassa. Mozgljakovin roolin tekee Markus Petsalo ja Maria Aleksandrovnan Seija Pitkänen.

TEPPO KULMALA

FJODOR DOSTOJEVSKI

Vanhan ruhtinaan rakkaus

Ensi-ilta Kuopion kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 30.1. Ohjaus ja dramatisointi Miisa Lindén.

Kuopiolainen tulkinta Dostojevskin romaanista osoittautuu hankalasti kiinni antavaksi näyttämöleikiksi. Miisa Lindénin dramatisointi ja ohjaus sekä roolien liukas tasasukaisuus tekevät hienoisesti dostojevskilaisesta näkemyksestä antaumuksellisen ja kirjavan, mutta otteettoman.

Näytös on ikään kuin haalealla tulella kiekuva tai kaakattava keitos. Tämä ei ole vain kielteistä ja saattaisi olla eduksi, mutta sen lajin farssina esitys ei oikein kypsy. Eikä toteutus toisekseen ole tarpeeksi särmikäs ja raaka vedotakseen enempää Dostojevskille ominaisena karnevaalina kuin nykyaikaan pureutuvana hupailunakaan.

Näyttelijät ovat pompööseissä kuoseissa kuin vuosisatojen takaisen Molièren ylityypiteltyjä nukkeja tai lähes "tavanomaisen" suomalaisen tv-ohjelman absurdeja hölmöläisiä. Asetelma ei ole paha, mutta sanottavaa siinä tuntuu olevan lähinnä yhtä paljon kuin jälkimmäisillä.

Tilanteeseen toki sisältyy piikkinsä. Kuvaelma voisi kirpaista, mikäli satiirin nuoli tosiaan osuisi aikamme viihteeseen. Ja mikäli se samalla kertoisi ihmisen ajattomasti turhamaisista, toisen epäonnesta nauttivista sekä juoruille kärkkäistä luonteenpiirteistä.

Semmoista terää pyöritys nähdäkseni tahkoaa, mutta tylsästi. Enemmän kuin vuorovaikutuksellisesti Kuopion näkemys toimii itseriittoisesti. Se vetäisee henkeä vatsaan ja nielaisee sanomaa, rallattelee kapeasti kopeasti paikallaan, halaa sujuvasti itseään, ja mielestäni kadottaa kosketusta katsojaan.

Väkisin kirjoitettu
Totta, tämä ei ole Dostojevskin tuotannon suurteos. Hän kirjoitti 1859 ilmestyneen romaanin mittaisen novellin Siperian vankeus ja -karkotusvuosiensa jälkimainingissa; elämänkohdassa, jossa hänen oli työskenneltävä väkisin paitsi rahaongelmien takia myös uudistaakseen asemaansa kirjallisissa piireissä: "… minusta on masentavaa ajatella, että esittäytyisin yleisölle näin epäedullisessa valossa", hän veljelleen ilmoitti.

Silti ja meillä myös Juhani Konkan herkullisen suomennoksen vuoksi Vanhan ruhtinaan rakkaus sisältää Dostojevskille tyypillistä sekä ääriluonteiden tuntemusta että yllättäviin tilanteisiin ja ylitse vuotaviin tunnekuohuihin perustuvaa moniäänisyyttä.

Henkilökuvat ovat nuorta Zinaidaa ja keuhkosairasta Vasjaa (ei esiinny Kuopiossa) lukuunottamatta rahaa, kehua, mainetta janoavia karikatyyrejä. Tosin yksi pyrkii pelkästään karkaamaan, puolisoaan nalkuttajaa - saunaan! Ja ruhtinas itse on muistinsa menettänyt poloinen, rahjus, höperö, kipeä ja kuoleva. Maria Aleksandrovna, naispääosa, pikkukaupungin huhujen lähde ja seurapiiriemäntä luulee hallitsevansa suvereenisti kaikkea. Nyt hän järjestelee tyttärelleen Zinaidalle avioliittohuijausta - menemistä ikälopulle ruhtinaalle, joka muiden vaivojensa ohella on vielä varakas.

Vailla tulta
Juoni riehaantuu mahdottomaksi. Dostojevskin romaanissa se ihmiskuvauksen ja tilannetajun mestarillisuuden tähden pysyy koossa.

Kuopiossa dostojevskilainen sytytys jää liekeittä. Kiljuva marionettitulkinta toistuu yksi-ilmeisesti liki sammuksiin. Venäläisväritteiset iskelmät ja melko mielikuvitukseton koreografia eivät puhalla avaralle ja korealle näyttämölle riittämiin henkeä ja tulta.

Näyttävien roolien etunenässä ovat Seija Pitkäsen Maria, Markus Petsalon Mozgljakov ja Markku Söderströmin ruhtinas. Ainoa vakavampi osa on Sari Harjun Zinaida. Halutessaan koko tämän riehakkaan pilailun voisi nähdä Zinan koomisena painajaisena. Teoksen alkuperäisnimi muuten on Enon uni.

Kommentoi artikkelia

Konsertit

Näyttelyt

Teatteri

Tanssi