Nauru avaa surunkin

Kuva: Tiina Mickelsson/Alias Studiot

Kiviä taskussa on näyttelijäntyön riemuvoitto. Mikko Paananen (vas.) ja Karri Lämpsä esittävät yhteensä 15 roolia.

Marie Jones

Kiviä taskussa. Suom. Henri Kapulainen

Kuopion kaupunginteatterin Studio

Ensin näyttää siltä, että edessä on kahden näyttelijän lavaleikki, sekoitus, joka sisältää kulunein pippurein maustettuja maneereja. Tai että näytelmän on tarkoitus jäädä mieleen "vain" muuntautumiskimarana, joka todistaa duomiehityksen pystyvän 17-miehisen viihdeorkesterin tehtäviin.

Viimeksi mainittuun Karri Lämpsä ja Mikko Paananen ovat valmiit, mutta myös kuluneet sokerit Olli-Matti Oinosen ohjaamassa kimarassa osoittautuvat pala palalta tyhjää täydemmiksi ja sulavat katsojan mieleen. Myönteisenä sanaheittona kuvaisin tätä niin, että kun "taskussa on kiviä", Kuopiossa niitä viskotaan herkullisella taidolla ja lisäksi suolaisin ajatuksin. Kaupunginteatterin syysavaus osoittautuu mukavaksi näytökseksi, mutta samoin se on kelpo draama.

Siinä on tyyliä, huumoria ja asiaa.

Siinä on liikutusta ja siinä on vapauttavan tulkintainnoituksen meininki.

Kaksi eri tyyppiä

Näytelmä sijoittuu Irlannin kylämaisemiin, tavallisten maalaisten pariin heidän kannaltaan erikoisessa tilanteessa. Paikalle on ilmaantunut massiivista viihde-elokuvaa masinoiva filmausryhmä. Kyläläiset on kiinnitetty pikkukorvauksilla isoihin joukkokohtauksiin. Keskeisiä heistä ovat kaverukset Charlie ja Jake, joiden näkökulmasta kaikki muutkin henkilöt nähdään sekä esitetään.

Lämpsä ja Paananen ovat tyyppeinä erilaisia. Ohjaus kanavoi heille oivalliset tulkintaradat. Ulkokohtaisesti niillä ammutaan yli ja samalla osutaan maaliin!

Varsinkin naisroolit, hepsankeikka ohjausassistentti (Paananen) ja kultakuorinen diiva (Lämpsä) tuntuvat ensijaksolla sipsuttelevan lavalla yliräiskityn karikatyyrin liikavarpain ja ahtaissa korkokengissä. Mutta ainoastaan siihen saakka, kun esityksen muut hahmot alkavat saada tukevampaa saappaansijaa.

Ja niin käy, että jopa nuo kevytkenkäiset korostukset toimivat vastavoimaiseen tapaan ja lähes erinomaisesti. Näytelmän sisältämää traagisuutta olisi voinut tähdentää vastaavaan tyyliin omassa suunnassaan enemmän.

Silti tulee huomioida, että jos komiikkaan, kuten tässä, tarttuu temppujen lisäksi ajatusta, nauru itsessään avaa myös surua ja haavoittumia. Näitä positiivisia vuotokohtia näyttelijöiden työssä näkyy Kuopiossa. Buster Keatonia ei turhaan mainita tekstissä.

Tarkkaa ajoitusta

Yhtä vetävin vaihtein mennään riverdancessa, joka huipentaa paljaan lavan sujuvia kuvioita.

Kun repliikit ja eleet mukautuvat näyttelijöiden vuorovaikutukseen ja liikuntaan, esitys on kevytvakavassa tyylilajissaan yhteensä vahvoilla.

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious