Alapitkän Nuorisoseuran ensi-ilta 3.7. Alapitkän tämänkertainen kesänäytelmä on sisällöltään ja toteutukseltaan kohokohdaton. Niinpä Eero Schroderuksen tekstistä ei irtoa Alapitkällä yhtäkään varsinaista persoonallisuutta, rattaanpyörittäjää, sytyttävää roolihahmoa.
Edes nimihenkilö ei ole sellainen, vaikka esityksen aihe näin ennakoi. Pietarin-lomalta yllättäen kahden venäläisnaisen kanssa kotikylälle palaava Onni on Väinö Turusen näyttelemänä sujuvan hyväntahtoinen vanhaisäntä, mutta yhtä tulistumista lukuun ottamatta melko väritön.
Joskin Henna Erosen venäläisestä naprapaatti Irinasta kasvaa omaa lajiaan luonteva, ja vaikka ainakin Ismo Rautiaisen poliisi Pamppu-Pekka elehtii ilmeikkäästi ja on likipitäen hauska, liikkuvat tulkinnan ulottuvuudet yhteensä kapeahkolla sektorilla.
Se, mikä kesäteatterissa jälleen nousee avuksi, on tekemisen henki, isosta työryhmästä välittyvä yritteliäisyys. Tätä kautta Olavi Lyytikäisen ohjaus löytää alapitkäläistä laatuaan.
Naprapaatti Venäjältä Onni puolestaan on löytänyt onnen Pietarista, mutta ei aivan tavanmukaisessa tai ennakkoluulojen odottamassa merkityksessä. Tyttärensä Lindan (Emma Hartikainen) kanssa Suomeen tuleva Irina osoittautuu vanhaa isäntää Venäjällä hoitaneeksi naprapaatiksi, joka tuota pikaa saavuttuaan niksauttelee sairaita terveiksi ja päättää perustaa Onnin kotikylälle oman yrityksen.
Viimeksi mainittu asia saa sukulaisten ja tuttavien elämän kauhistelevasti sijoiltaan, kunnes ystävällinen ja valoisa Irina alkaa hälventää torjuvia asenteita ja voittaa sydämiä puolelleen.
Hankalimmin taipumattomia ovat Onnin tytär (Maiju Räbinä) ja miniä (Suvi Savolainen) sekä kauppiaan leski (Merja Salmi). Nämä viileää luonnetta ja töksäyttelevää käytöstä kuvastavat roolityöt naksahtavat sellaisinaan näytelmän ilmapiiriin, joka ikään kuin varovasti odottelee: mielisi irrotella, mutta ei aivan löydä siihen oikeaa väylää, sulavaa tapaa tai vapautuneempaa ja lämpöisempää tunnelmaa.
Esitys tuntuisikin kaipaavan sekä eläytyvämpää sukeltautumista käännekohtiin, että rytmiä ja vivahteikkuutta kohtausten jäsentelyssä - esimerkiksi yllätysten huomioimisessa ja puheen ja taukojen vuorottelussa.
Tehtävää ei tee helpommaksi se, että tilanteet ovat isoksi osaksi ryhmäkohtauksia, joissa kaikki eivät puhu. Oman ongelmansa tuottaa vaitonaisten tai ei-keskiössä olevien henkilöiden liittäminen ja suuntaaminen riittävän oleelliseksi osaksi kutakin tapahtumaa.
Esko Väisänen ja Osmo Niskanen näyttelevät kylänmiehiä rehvakasti, mikä on tässä tapauksessa myönteinen äänilaji.
Roosa Puumalaisen Beatrice ja Arttu Rautiaisen Armas edustavat seudun nuorisoa mukavasti kahdelta laidalta - ujostelematon ja ujo. Jasmin Lähivaaralla ja Aura Niskasella taas ovat vanhimman ja nuorimman pienet roolit. Näihin puitteisiin kyläläiskirjoa on kattavasti.
