Pelkistettyä tulkintaa koruttomista teksteistä

Kuva: Maija Voutilainen

Tapani Korhonen (vas.), Markku Söderström, Tapio Nykänen, Lotta Huitti ja Tarmo Valkonen ovat Työtä!-esityksen rooleissa.

TYÖTÄ! TYÖN JA TYÖTTÖMYYDEN ÄÄNIÄ Kuopion kaupunginteatterin Aula. Suunnittelu ja ohjaus Lasse Lindeman. Lamakauden kierteeseen 1990- luvun alkuun kohdentuvassa näyttämöllisessä runokoosteessa voi hipaisun kaltaisena tunnistaa Chaplinin Nykyajan, pienen ihmisen työrutiinin tunnelman.

Kuopion-esityksessä on mukana arkista apeutta ja inhimillistä pilkahdusta, mutta myös tuntuma tavalliselle tallaajalle käsittämättömästä heilurista, liian suuresta yhteiskunnasta, suhdanteista.

Työtä keskeisempi aihe Lasse Lindemanin ohjauksessa on työn puute ja siinä tilanteessa hämmennys ja suomalaiselle luontaiseen tapaan peitelty turhautunut alakulo, jota käsitellään karhean herkästi. Ei säälien, mutta kylläkin hienoisella itseironialla ja unohtamatta sisukkuuden leveämielistä haitaria.

Kokonaisuus ei ole lausuntakimara eikä draama, vaan proosallinen ja liioittelematon puheenvuoro, joka kiittää onnistumisestaan sekä koruttomia tekstejä että linjakkaan yksinkertaista tulkintaa.

Esitys on valikoima Lahden työvoimatoimiston henkilökuntayhdistyksen runokilpa-antologiasta Työn runo puhuu.

Tuntiin mahtuu peräti 33 katkelmaa sekä viisi laulua, mutta liitoskohtia ei liialti huomaa. Esitysjuna kulkee raiteensa saumoitta läpi.

Yhteinen vene

On kiitollista, että samalla, kun muistetaan pitkäpinnaisia työläisiä yleensä yksitoikkoisissa rutiineissa tai työnhakua sen toivottomassa harmaudessa, lähestytään yksilöinä toinen toista.

Vaikka Kuopion Aula-näyttämöllä viitataan katkeruuteen ja huonotuulisuuteen, samassa tilanteessa olevien ihmisten keskinäinen ymmärtämys ja empatia korostuvat ja tuovat hauskempaa tunnelmaa mukanaan.

Monologikatkelmiin ja lauluihin osallistutaan myötähengessä silloinkin, kun ei itse olla äänessä, jolloin jutun jujuksi nousee yhteinen vene, soutaminen Suomi-laineiden keskellä ja vanavedessä.

Elämän kiitos!

Arkiseen tyyliin näyttelijäkvartetti ilmaisee, ettei valotonkaan työrutiini, työnhaku, työttömyyskierre tai yhteiskuntakritiikki jää kokonaan vaille sitä välähdystä, minkä Juha Jokiahon kirjoittama päätösruno kokoaa ja tiivistää yhteen: Elämän kiitokseen!

Tapio Nykäsen piano ja illan laulut, herkimpänä Lotta Huitin lyyrinen Nuoruustango, eivät katkaise jatkumoa, vaan liittävät runoja esitykseen ja esitystä yleisöön.

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious