Täysosuma Iisalmeen

Kuva: Jussi Rönkkö

Kari Väätäisen (kesk.) esittämän kersantin alaiset Erkkilä (Hans Åkerlund), Korpela (Aku Mähönen), Happonen (Kari Kärkkäinen), Väisänen (Mikko Kumpulainen) ja Juntunen (Janne Kumpulainen) suhtautuvat asemaansa poikamaisesti.

Mikko Kumpulainen ja Kari Kärkkäinen tekevät hienot roolityöt.

Opettaja (Marjatta Miettinen) nimismiehen (Erkki Riihimäki) puristuksessa.

Veijo Meri Syksy 1939

Ensi-ilta IN-teatterissa Iisalmen Työväentalossa, 21.11. Romaanin Tukikohta (1964) uusimman laitoksen jälkisanoissa Otso Kautto kirjoittaa, että näyttämölle siirrettynä Veijo Meren teos "vähenisi". Niin. Miten sen ottaa ja kuinka sitä vertaa, mutta iisalmelainen IN-teatteri tekee kyllä täysvalmiin esityksen. Painotuseroja, vaihtoja, leikkauksia, tiivistyksiä Meren repliikein kirjoitettuun romaaniin tietysti on tehty, mutta tässä tuotetaan kunniaa kirjalle, sodan veteraaneille kuin katsojille. Mauri Saikkosen ohjaus yltää 30-vuotisjuhlanäytelmän mittojen yli. Tuoreudessa, välittömyydessä ja henkilökuviltaan Syksy 1939:n vapautunut ote on välitön, hurja, hauska, vakava ja pysyy koossa.

Rajasuomalaisessa koulussa vuoden 1939 marraskuun viimeisten päivien vaiheita kuvaava teos on löytänyt sotilasrooleihin viisi esitykseen aidon ikäistä poikaa. Jos Saikkonen heidän ohjaajanaan on verraton, osoittaa kukin varmasti myös sinällään valmiutta omaksi osahahmoksi.

Yhteinen sodan uhka välittyy jokaisesta. Samaten he tavoittavat ja välittävät erikseen persoonan, näytelmälle merkitsevän luonteen ja tyypin. Kaikkineen he ovat kuin johdanto tapaan, jolla Linna kuvasi Tuntemattoman erilaisia hahmoja.

Kun muutkin roolit viedään tilannetajuisesti ja eläytyvästi läpi, ja kun rytmitys, repliikit, eleet ja ilmeet nivoutuvat tapahtumien ilmanalaan ja tunnelmaan, katsoja vedetään tyystin mukaan.

Vaikka opettajattaren ja nimismiehen suhde ei värähtele samantapaista sähköä kuin kirjassa, saavat Marjatta Miettisen seksuaalisesti latautunut opettaja ja Erkki Riihimäen humoristisesti itsetietoinen nimismies ensikohtauksesta lähtien eloisan luonnehdinnan. Uolevi Somerojan suunnittelemassa, esineyksityiskohtia myöten epookkia heijastavassa, puvustuksen tukemassa ja toimintaa hyvin laajentavassa kolmikerroksisessa lavastuksessa alkaa heti tapahtua.

Koululle ilmestyvät sotilaat kertovat henkilöistään ja ajan draamasta. Kari Väätäisen joukkoa ja tilannetta kokoavasta kersantista heijastuva ymmärrys, ahdistus, määrätietoisuus ja itsehillinnän pakko jopa ruumiillistavat sitä pienen maan paradoksia ja tragediaa, joka Suomella maailmansodan melskeiden osana tulee olemaan. Kersantin alaiset suhtautuvat asemaansa ja toisiinsa poikamaisin ottein. Pelkokuvat ja hämmästys peitetään ronskilla ja kekseliäällä huumorilla. Se ei onnistu kaikilta; suulaiden poikien energisyys korostuu, kun myös problemaattisen Väisäsen henkilö havainnoidaan niin osuvasti kuin Mikko Kumpulaisen roolityössä tapahtuu.

Näyttävin on Kari Kärkkäisen vallaton, suurenmoisella roolin haltuun otolla näytelty savolainen pellavapää Happonen, kuin Aleksis Kiven veljes. Janne Kumpulaisen, Aku Mähösen ja varsinkin vilkkaan Hans Åkerlundin sotilaat pysyvät hyvin kyydissä. Näytelmä liikkuu ja replikoi jatkuvasti yhtaikaa. Valpas on vaisto, harjoiteltu on tarkkuus, sattuva on meno. Vauhtia ja valmiuksia ei hukata missään.

Miia Kannisen koulunkeittäjä on aidosti tyttömäinen vastaveto sotapoikien piirissä. Isänmaan pettureita etsivien Valpon miesten (Eero Ylönen ja Kyösti Kauppinen) loivasti karikatyyrimäiset piirrot alleviivaavat mielettömyyttä, johon sotilaiden lisäksi joutuu koko maa.

Äänitehosteita ja valoja käytetään uhkaavan ilmapiirin mukaan, mutta liioittelematta. Vanha Työväentalo näyttää esitykselle rakennetulta. Meren tekstiin sukelletaan draaman ehdoilla ja iisalmelaisesti.

Teppo Kulmala

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious