SEPPO PARKKINEN Laila. Musiikkinäytelmä Laila Kinnusesta
Ensi-ilta IN-teatterissa Iisalmen Olvihallissa 29.10. Ohjaus Tarja-Liisa Qvintus Taipuisa bossa nova Yön äänet käynnistää osaltaan kattavasti Laila Kinnusen elämästä ja lauluista kertovan näytelmän. Avauskappaleen tavoin IN-teatterin koko esitys tuo ilmi laulajattaren rakkauden latinalaisamerikkalaisiin rytmeihin ja jazziin. Yhtä paljon toteutus kertoo antaumuksellisista, itse kunkin kappaleen ainutlaatuisuutta tässä ja nyt tähdentävistä tulkinnoista.
Mutta jos kuuluvat tummat sävyt Seppo Parkkisen kirjoittamaan näytelmään, on Iisalmen Laila myös iloinen kooste. Tyttömäinen ja herkkä koruttomuus, esiintymisen kunnianhimo sekä yhtäällä suomalaisuuden ja toisaalla etelämaalaisuuden (myös erityisesti italialaisuuden) värittämä kansainvälinen temperamentti ja tunne löytävät yhteisen ominaislaadun.
IN-teatterin Johanna Remekselle nimiosa on huomattava haaste, työmäärä ja armoitettu onnistuminen. Rooli kantaa paitsi lauluilla myös näyttelijäntyönä.
Remes esiintyy elekieltä ja liikuntaa myöten hyvinkin "lailamaisesti", mutta jäljittelemättä ja oman äänensä lähtökohdin luontevasti. Kohdehenkilön fraseerauksia ja ääntämistä ei haeta väkisin. Laulajan glamour syntyy pakottamatta. Esityksen pitkä kesto korostaa saavutusta.
Muutoksia ihmisessä Tarja-Liisa Qvintuksen ohjaama Laila käy läpi Kinnusen uran keskeisiä vaiheita. Ajallisesti näytelmä toimii rungoltaan kronologisesti ja osittain takautumin. Tällöin myös Lailan sotalapsivuodet Ruotsissa saavat huomiota. Varsinainen laulajantie alkaa iskelmälaulun SM-kisoista 1955. Laila voittaa tulkittuaan Ella Fitzgeraldin repertuaariin kuuluvan Lullaby of Birdlandin, mikä on merkitsevä tienviitta näytelmän esille tuomiin Kinnusen musiikillisiin mieltymyksiin.
Taiteilijan tarina epäonnisine rakkaussuhteineen, uupumukseen johtavine työmäärineen ja epäsäännöllisen elämäntavan seuraamuksineen ovat mukana, mutta näytelmän kertova aines välttää selittelyjä, ulkokohtaisia alleviivauksia ja kauhisteluja
Erityistä ja yllättävääkin taitekohtaa saa Kinnusen sisäinen järkytys hänen kuullessaan Marilyn Monroen kuolemasta. Kaikkiaan Remes kykenee ilmentämään myös sekä Kinnusen lämmintä, myötäelävää ja räiskyvää luonnetta että yksilöllistä kehityskertomusta, ihmisen sielussa ja olemuksessa tapahtuvia muutoksia.
Bändi ja persoonat Vaikka esitys sisältää paljon yksittäisiä tilanteita Lailan tähtivuosilta, keskeinen paino ja ansiot ovat Remeksen huipputyön ohella IN-teatterin tyylissä ja ilmapiirissä. Lilli Härmä-Leinosen tanssikoreografiat ja niiden kuvakieli - esimerkiksi jälleen bossa novassa Epävireiset sydämet - ovat toimivuudelle tärkeitä. Ajan henkeä ja musiikillista tajua taitavasti luova bändi takaa, että toteutuksen sävelet, svengi ja lyyrisyys nousevat vaikuttaviksi. Kappaleiden skaala kertoo hyvin Kinnusen monipuolisuudesta.
Henkilötyypit, suomalaiset ja italialainen, näytellään pienin paikoin karikatyyrisesti ja kokonaisuutena eloisasti. Laila lapsena tai hänen vanhempansa, rakastettunsa, ystävänsä ja musiikilliset ja muut tukijoukkonsa eivät nouse esiin vain taustahahmoina, vaan parhain kohdin persoonina.
Vaikutelmia ja tapahtumaa välittävä valaistus ja ajanmukainen - toteutuksessa erikoisen olennainen - puvustus ja maskeeraus tehostavat harrastajatyöksi poikkeuksellisen täysipainoisen ja sydämen täyden esityksen, jota esimerkiksi television alkuaikoja kuvailtaessa maustetaan huumorilla.
Olvihalli esitystilana ei ole näkyvyyden kannalta otollinen. Tunnelmaan ja yleisön kiinnostukseen (paikkoja on kolmisensataa) se kyllä vastaa.
