EmediateAd

Tuomo Salmelan työpanos palkittiin

26.1.2010 0:01

Lisää aiheesta

Vuokko Viljakka

Ohjaaja Tuomo Salmela yllättyi sunnuntaina melkoisesti, kun hänelle ojennettiin Verenpunainen kuu -vampyyrimusikaalin kantaesityksen loppukiitosten jälkeen Suomen Harrastajateatteriliiton kultainen ansiomerkki.

Salmelan ohjaajauran 30 vuoden rajapyykki täyttyi jo hieman aiemmin, mutta musikaalin taustajoukot tahtoivat säästää yllätyksen suurproduktion kantaesitykseen.

Kultainen ansiomerkki voidaan myöntää pitkäaikaisesta ja valtakunnallisesti merkittävästä työstä harrastajateatterissa. Salmela on ohjannut kymmeniä näytelmiä harrastaja- mutta myös ammattiteattereille eri puolille Suomea.

Erityisesti ohjaajan työ näkyy Keski-Savossa, missä on tuskin jatkossakaan kesiä, missä kokeneen teatterimiehen panostus ei näkyisi.

Salmela on aiemmin työskennellyt myös Varkauden Teatterin johtajana sekä Kuntorannan Teatterin johtajana ja ohjaajana. Hän on erikoistunut musiikkiteatteriin.

Kommentoi artikkelia