Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.10.2008 00:27
A A A

Keiteleellä Pohjois-Savon aktiivisimmat äänestäjät

Keiteleläiset äänestivät näissä kuntavaaleissa pohjoissavolaista kaikkein innokkaimmin. Maakunnan länsilaidan kunnan äänestysprosentti kipusi 66,6:een.

Äänestysaktiivisuus pysyi Keiteleellä lähes viime vaalien tasolla, sillä neljä vuotta sitten äänestysprosentti oli 66,8. Tuolloinkin kunta oli maakunnan ykkönen.

Toiseksi aktiivisimmat äänestäjät olivat Vesannolla, jossa äänestettiin ennakkoon innokkaimmin. Kunnan äänestysprosentti oli lopullisesti 65,8. Kolmanneksi kipusi Maaninka 65,2 prosentillaan.

Lähelle näitä pääsivät Leppävirta (64,3%), Tuusniemi (64,3), Rautalampi (64,3%), Varpaisjärvi (64,2%) sekä Sonkajärvi (64,1%).

Kaikkein laiskinta äänestäminen oli Kuopiossa, jossa äänestysprosentti oli 57,1. Äänestysaktiivisuus kasvoi Kuopiossa kuitenkin hiukan, sillä neljä vuotta sitten 52,5 prosenttia kuopiolaista äänioikeutetuista kävi äänestämässä.

Myös Iisalmessa jäätiin alle 60 prosentin.

57,3 prosenttia iisalmelaisista äänioikeutetuista äänesti.

Maakunnan kokonaisäänestysprosentti oli 59,8. Neljä vuotta sitten äänestysaktiivisuus Pohjois-Savossa oli alhaisempi eli 55,9 prosenttia. Koko Suomessa äänestysprosentti oli 61,3. Aktiivisuus kasvoi hiukan, sillä viime kuntavaaleissa koko maan äänestysprosentti oli 58,6.

Pohjois-Savossa äänestettiin ennakkoon muuta maata vilkkaammin, maakunnassa ennakkoon äänensä antoi 26 prosenttia eli vajaat 52 000 henkeä. Koko maan ennakkoäänestysprosentti oli runsaat 24.

Vesannolla oli eniten intoa jo ennakkoäänestyksessä, kunnan äänioikeutetuista 43,6 prosenttia äänesti ennakkoon. Seuraavina olivat Rautavaara (39,2%) ja Tervo (38,8%).

Maakunnan heikoin ennakkoäänestysprosentti oli Kuopiossa, 20,5 prosenttia.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Politiikka