Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
28.10.2008 06:30
Luottamus Korhoseen järkkyy keskustan piirijohdossa
STT
Keskustan piirijohtajista kolme ei luota keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhoseen, selviää MTV3:n uutisten tekemästä kyselystä. Puolueen puheenjohtaja Matti Vanhanen nauttii vaalitappiosta huolimatta edelleen piirijohdon luottamusta.
MTV3 tiedusteli kaikilta 21:ltä keskustan piirijohtajalta heidän luottamustaan puolueen johtoon vaalituloksen selviämisen jälkeen.
Samanlaisia tuloksia sai Helsingin Sanomat vastaavassa kyselyssään. Moni piirijohtaja piti selvänä, että puoluejohto vaihtuu vuonna 2010, mutta harva halusi kiirehtiä vaihdoksia ennen sitä.
Kyselyyn vastasi 19 piirijohtajaa. Lehden verkkosivujen mukaan suuri osa heistä oli sitä mieltä, että keskustalla ei ollut lainkaan yhteistä vaalikampanjaa.
Päivän suosituimmat sisällöt
Luetuimmat 24 tuntia
Seuraa meitä myös Facebookissa



