Oinonen veti perussuomalaiset voittoon
Vesa Kärkkäinen
- Vertahyytävä voitto. Otamme tämän tuloksen vastaan yhteistyöllä, emme pröystäile. Olemme nöyrällä mielellä, sanaili Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja ja kansanedustaja Pentti Oinonen. Hän valvoi vaaleja kesämökillään Kontiolahdella.
- Äimän käkenä olen. Satsasimme kyllä läänin pääkaupunkiin, mutta että kolme paikkaa. Voi hyvä ihme. Sitä se valtava tungos Kuopion torilla tiesi lauantaina, Oinonen selvittää ja kertoo pitäneensä 41 vaalitilaisuutta, joissa kiertäminen toi auton mittariin 9 000 kilometriä.
Oinonen analysoi, että vaalivoittoa ei voi valtakunnallisesti laskea pelkästään puheenjohtaja Timo Soinin ansioksi, eikä maakunnallista voittoa hänen ansiokseen.
- Itse kukin on tehnyt töitä.
Kokoomuksen vaisun tuloksen Siilinjärvellä Oinonen panee puheenjohtaja Jyrki Kataisen ministerikiireiden piikkiin. Vasemmistopuolueiden maakunnallisen tappion Oinonen laskee puolestaan johtuvan rikkaiden verotuksen löysäämisestä Paavo Lipposen (sd.) pääministerikaudella.
- Kansa muistaa tämmöiset, Oinonen vakuuttaa. Hän uskoo, että seuraavissa eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset vähintään kaksinkertaistaa paikkalukunsa eduskunnassa.
- Voi tulla 15 paikkaa, kun nyt on viisi.
SDP pysyi toiseksi suurimpana SDP:n Pohjois-Savon piirihallituksen puheenjohtaja Rauno Airas oli tyytyväinen siitä, että SDP säilytti toiseksi suurimman puolueen asemansa.
- Kyllä vaalitulos vääjäämättä panee miettimään, olemmeko osanneet hoitaa vähäosaisten asioita, Airas katsoo. Hän aprikoi, ettei puolue kyennyt viestimään valtakunnan politiikassa omaa näkökulmaansa asioihin.
Airaksen mielestä vaalitulos ei anna syytä ripotella tuhkaa päälle, mutta pohdintaan se johtaa.
- Perussuomalaisten nousu Kuopiossa oli iso yllätys. Se osoitti, että Soinin arvot purevat myös täällä.
Kokoomuksen piirin puheenjohtaja Pekka Leskinen myhäili hyvin tyytyväisenä. Erityiseen tyytyväisyyteen antoi aiheen Karttulan tulos, joka todisti kansalaisten luottavan kokoomukseen kuntaliitosteeman keskiössä.
Leskisen mielestä vasemmiston tappio maakunnassa todistaa, miten äänestäjät pitävät mm. kokoomuksen sanomaa uskottavampana.
- Tapamme hahmottaa muutostarpeita on ollut uskottavampi.
Keskustan tappio kasvoi vaalipäivän laskennan edetessä. Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja Rauno Kettunen totesi, että vaalityön tuoksinassa oli havaittavissa, miten kokoomus porskuttaa hurmiossa, "eikä mahdeta mitään".
Perussuomalaisten voitto on puolestaan keskustalle haasteellinen eritoten Kettusen kotipitäjässä Juankoskella.
- Se on realiteetti, että yhteistyötä on tehtävä perussuomalaisten kanssa. Kansa on puhunut.
Keskustan Ylä-Savon piirin puheenjohtaja Tarja Pirkkalainen ei osaa selittää keskustan tappiota. Ehdokasasettelun piti olla monipuolinen, mikä näkyi oikeastaan vain Pirkkalaisen kotipitäjässä Sonkajärvellä plussana.
Pohjois-Savon Vasemmiston puheenjohtaja Matti Semi harmitteli Kuopion vetovoimaisen ehdokkaan Marja Kivisen poisjääntiä. Muutoinkin hän katsoo vaalituloksen johtuneen pääasiassa ehdokasasettelun epäonnistumisesta.
Pohjois-Savon vihreiden puheenjohtaja Raimo Tuomainen totesi jo alkuillasta, että puolue viettää ilonjuhlia. Tavoitteet olivat korkeimmat Kuopiossa, Iisalmessa ja Nilsiässä ja kaikissa tuli komea voitto.
Kristillisdemokraattien piirihallituksen puheenjohtaja Raija Iskanius oli vaalitulokseen tyytyväinen.



