Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.10.2008 09:47
A A A

Lehdet: Vanhasella edessä vaikeat ajat

Lehtien pääkirjoitukset veikkailevat kuntavaaleissa tappion kokeneen keskustan puheenjohtajalle Matti Vanhaselle vaikeita aikoja.

Esimerkiksi Tampereella ilmestyvä Aamulehti arvioi maanantaina, että olisi yllätys, jos Vanhasen lähtölaskenta ei olisi puolueen tappioputken jatkumisen myötä nyt alkanut.

Lehden mukaan SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen päätä ei ehkä sentään vielä vaadita vadille, mutta tiukan analyysin paikka murskaava vaalitulos demareille on. Pääkirjoituksessa tähdennetään, että seuraavissa eduskuntavaaleissa Urpilaisen on pakko onnistua.

Helsingin Sanomat kirjoittaa, että keskustan tappion katsotaan varmasti menevän hallituksen ja henkilökohtaisesti Vanhasen piikkiin. Lehden mukaan pääministerinä toimivan puheenjohtajan vaihtaminen olisi ennenkuulumatonta vastoin tämän omaa tahtoa, mutta keskusta ei voi välttää keskustelun käynnistymistä siitä.

Helsingin Sanomissa sanotaan, että vaalit olivat Urpilaiselle kova tulikoe. Pääkirjoituksessa arvioidaan, ettei SDP ollut päässyt viime vuoden eduskuntavaalien katastrofituloksen jälkeen mielipidemittauksissa uudelle nousu-uralle eikä Urpilaisen henkilökohtainen uskottavuus ollut kovin vakuuttava.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Politiikka