Suurimmat ryhmät Karttulasta Kuopion kaupunginvaltuustoon
Jukka Nykänen
Sitoutumattomat menettivät kaikki valtuustopaikkansa Karttulassa. Paikat menivät vaalien voittajille SDP:lle, kokoomukselle ja keskustalle.
Vaalien suurin voittaja oli SDP. Puolue paransi äänimääräänsä peräti 9,4 prosenttiyksiköllä ja nosti paikkalukunsa viiteen. Ääniharava, terveydenhoitaja Pirjo Simonen toi demarien vaalikassaan 103 ääntä. Myös kokoomus paransi vahvasti asemiaan. Sen saama kannatus oli 7,1 prosenttia edellisvaaleja suurempi.
Voittajiin lukeutui myös keskusta yhden prosenttiyksikön kasvulla. Kasvuvauhdissa se kuitenkin hävisi kristillisdemokraateille, joiden kannatus lisääntyi kahdella prosenttiyksiköllä. Se ei kuitenkaan riittänyt lisäpaikkaan. Vasemmistoliitto säilytti molemmat paikkansa, vaikka kannatus aleni runsaat kaksi prosenttiyksikköä.
Keskusta vahvisti asemaansa suurimpana puolueena. Nykyisen valtuuston puheenjohtajan Veijo Karkkosen henkilökohtainen äänimäärä jäi vain yhden äänen päähän ääniharavan saaliista. Karkkonen kuitenkin raivasi tiensä ykkösenä Kuopion kaupunginvaltuustoon vuonna 2011. Keskusta saa kaupunginvaltuustoon peräti kolme paikkaa, demarit kaksi ja kokoomus yhden.
- Hyvä joukko meiltä Kuopioon lähtee, Karkkonen kommentoi vaalien tulosta.
Karkkonen oli tyytyväinen myös Karttulan kaksivuotiseen kokoonpanoon.
- Demarit yllättivät huimalla menestymisellään. Myös nuorimman valtuutetun Tuomas Jukaraisen (kd.) nousu oli iloinen yllätys.
Karttulassa ennakoitiin "kyläpuolueiden" vahvaa esiinmarssia, ja näin myös kävi. Politiikan ulkopuolelta keskustan listoilta noussut Riitta Miettinen keräsi syvänniemeläläisten ääniä niin, että raivasi tiensä myös Kuopion kaupunginvaltuustoon. Samoin kokoomuksen Hannu Halonen lyötiin läpi Airakselasta.
- Oli positiivinen yllätys, nämä olivat kohdallani puhtaasti henkilövaalit, yliopiston tutkimusjohtaja Riitta Miettinen arvioi.
Keskustan kolmannen paikan kaupunginvaltuustoon sai Markku Miettinen. Demareista nelivuotisen kauden varmistivat Pirjo Simonen ja Elsa Töyräs.
Kuntaliitos Kuopioon ei saanut karttulalaisia vaalihuumaan. Äänestysprosentti jäi pari prosenttiyksikköä edellisvaaleja alhaisemmaksi.
- Puolueet olivat nyt selvästi aktiivisempia kuin edellisvaaleissa, Veijo Karkkonen sanoo.
Karttulan valtuustoon tulee 11 uutta valtuutettua. Heidän joukossaan on muun muassa entinen hallintojohtaja ja seutujohtaja Silja Sutinen (kesk.) sekä pienimmällä henkilökohtaisella äänimäärällä, 17 äänellä, valtuustoon noussut Vasemmistoliiton Eila Ruotsalainen.



