Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 13.08.2011 15:36
A A A

Terrori-iskut varjostavat vaalikampanjointia Norjassa

Norjan puolueet ovat käynnistäneet vaalikampanjansa ensi kuun paikallisvaaleihin poikkeuksellisesti yhdessä rintamassa. Puolueiden edustajat kokoontuivat tänään niin Oslossa kuin muissakin kaupungeissa yhteisiin kampanja-avauksiin osoittaakseen solidaarisuutta viime kuun terrori-iskujen uhreille.

Tilaisuuksissa on myös vältetty poliittisia hyökkäyksiä.

- On syytä olettaa, että tätä vaalikampanjaa leimaa arvokkuus ja että erittäin monet ihmiset saapuvat uurnille syyskuussa, sanoo konservatiivipoliitikko Arne Hjeltnes.

Kampanja-avaus oli lykkääntynyt kolmella viikolla iskujen takia.

Mielipidemittaukset ennustavat, että äänestysvilkkaus voi kasvaa jopa 81 prosenttiin, kun vuoden 2007 paikallisvaaleissa se oli vain 61 prosenttia. Gallupit ovat lisäksi osoittaneet työväenpuolueelle hurjaa kannatusnousua. Oikeisto sen sijaan on alamäessä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Politiikka