Alle jäi autoja ja rakennuksiaAnkara ukkosmyrsky runteli metsiä

28.6.2009 21:03 (Päivitetty 28.6.2009 21:03)
Kuva: Taina Rissanen. Lukijan kuva.

Myrsky katkoi puita Martikkalantielle Lapinlahdella.

Kuva: Jere Vänskä

Lasten uima-allas Jere Vänskän pihalla tarjosi raekuuron jälkeen avantoasteita.

Kuvasarjat

Janne Niiranen, Päivi Saarilahti

Rankka ukkosmyrsky riepotteli Pohjois-Savoa sunnuntai-iltana.

Myrsky iski rankasti muun muassa Lapinlahdelle, jossa palomestari Risto-Matti Raatikaisen mukaan kaatui useita satoja puita, ellei enemmänkin.

- Raivaustyöt ovat vielä niin alussa, että tarkkaa tietoa ei varmaan kellään.

Myrsky eteni viiden jälkeen Nerkoonniemeltä Martikkalaan ja Väisälänmäelle, jonne se iski voimalla hieman ennen iltakuutta.

- Pihasta kaatui yli kymmenen puuta. Onneksi kaadoimme isoimmat itse jo keväällä, Väisälänmäen juurella perheineen asuva Jari Ruotsalainen kertoo.

Hänen mielestään myrsky oli kovin miesmuistiin.

Puita kaatunut autojen ja rakennusten päälle

Kuopiossa Puutossalmentiellä myrsky kaatoi puun auton päälle. Palomestari Hannu Oravaisen mukaan autossa ollut perhe selvisi rytäkästä pienillä haavoilla, jotka pelastushenkilökunta paikkasi paikanpäällä.

Tiettävästi myrsky kaatoi puun auton päälle myös lossin Leppävirran puoleisella rannalla.

Puita kaatui rakennusten päälle muun muassa Puutossalmentieltä erkanevalla Pentinlahdentiellä.

Lisäksi puut katkaisivat Puutossalmentien kahdesta kohtaa.

Pelastuslaitos joutui raivaamaan kaatuneita puita myös Saaristokaupungissa.

Kuopiossa Särkiniemessä raekuuro hakkasi autojen kattoja lommoille.

Siilinjärven Vuorelassa rakeita tuli niin tiheästi, että maa muuttui paikoitellen valkeaksi kesken hellepäivän.

-Satoi sormenpään kokoisia rakeita, ja ne jäivät maahan, kertoi Jere Vänskä.

-Sanoin krampeista kärsineelle naapurilleni, että nyt löytyi apu läheltä, kun muovinen uima-allas täyttyi jäähileestä.

Kommentoi artikkelia