| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Auto ja kelkkoja jäänyt kiinni Kallavedellä
Lisää aiheesta
- Itkonniemelle pääsee liukumaan 15.2. 12:41
- Paksu lumikerros heikentää jäiden laatua 24.2. 18:54
- Palomiehet hakivat loukkaantuneen ahkiolla 26.3. 5:00
Palomiehet auttoivat neljää Kallavedelle jäänyttä ihmistä Kuopiossa maanantaina.
Suomalaisen kuljettajan kyydissä oli kolme hollantilaista, kun seurueen auto juuttui lumeen Niittylahden edustalla. Jäälle aurattu ura oli tuprunnut lähes umpeen niin, että auto jäi lumipenkkaan kiinni.
Koska porukassa oli myös iäkkäitä matkustajia, seurue pyysi palokunnalta apua.
Palomiehet menivät hakemaan porukkaa hydrokopterilla, pelastuslaitoksen kelirikkoaluksella, mutta he saivatkin työnnettyä auton lumesta niin, että seurue pääsi ajamaan autonsa tuloreittiään pitkin takaisin maalle.
Kelkkoja sohjossa
Viime päivinä Kallavedelle on jäänyt myös ainakin neljä moottorikelkkaa. Höttöisen lumen alla on kymmeniä senttiä vettä eikä lumikerros kanna kelkkaakaan.
Osa kelkoista on jäänyt kiinni veteen ja lumeen. Osa taas on rikkoutunut, kun niillä on koetettu väkisin painaa eteenpäin painavassa sohjossa.
Pelastuslaitos varoittaa liikkumasta autoilla ja moottorikelkoilla jäällä varsinaisten jääteiden ja kelkkaurien ulkopuolella, koska kova pakkaskausi teki railoja, joista on etenkin Kallavedellä noussut erittäin paljon vettä jäälle lumen alle.
Vettä on noussut koko tammikuun ajan eikä se ole päässyt jäätymään eristävän lumikerroksen alla.
|
|



