EmediateAd

Paloasemilla myös avoimia oviaHätätiedote pyörii torstaina televisiossa ja radiossa

10.2.2010 16:51 (Päivitetty 10.2.2010 16:51) Asta Tenhunen

Hätäviestijärjestelmää testataan televisiossa ja radiossa torstaina. Kokeilu alkaa kello 11.20 kaikilla radiokanavilla sekä televisiossa Ylen, MTV3:n ja Nelosen kanavilla.

Radiossa lähetys katkeaa, jonka jälkeen kanavilla kuulla sanoma hätäviestikokeilusta.

Televisiossa pyörii kokeilusta kertova teksti kuvaruudun yläreunassa ja taustalla kuuluu hätätiedotteen tunnusääni.

Kokeilu ei edellytä toimia mitään väestöltä. Vuosittaisella kokeilulla testataan hätäviestijärjestelmän toimivuutta koko maassa.

Tapahtumia etenkin koululaisille

112-päivänä Pohjois-Savon pelastuslaitos, poliisilaitos ja hätäkeskus järjestävät avoimet ovet Kuopion paloasemalla kello 9-14. Tapahtumaan on kutsuttu kuopiolaisia koululuokkia ja lisäksi palomuseo on avoinna.

Etelä-Savossa avoimet ovet ovat torstaina paloasemilla Mikkelissä kello 12-18, Mäntyharjulla klo 10-13 sekä Pieksämäellä klo 12-18.

Lisäksi osa Savon alueen palokunnista vierailee päivän aikana muun muassa lähimmissä marketeissa jakamassa turvallisuusasioista tietoa.

Kommentoi artikkelia