| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Komisario Haapala: Myös lapsia paikallaSadat hipit leireilevät lähellä Kuopiota
Hipit kertovat tapahtumasta netissä. Ilmoituksen mukaan esimerkiksi alkoholi ja huumeet ovat tapahtumassa kiellettyjä.
Lisää aiheesta
- Hippejä ei haittaa, vaikka joku puhuisi hämähäkille 22.7.10 20:19
- Hipit odottelevat uutta juuressatoa 23.7.10 18:06
- Hipit juhlivat täysikuuta 26.7.10 8:31
- Hipit lähtevät leiristä yksi kerrallaan 10.8.10 5:30
- Hippileirillä häiriköinyt mies karkotettiin maasta 10.8.10 16:14
Leppävirran Paukarlahdessa leireillään parhaillaan kansainvälisissä hippitunnelmissa.
Eri maailmankolkista Kuopion seudulle kokoontuneet hipit nauttivat luonnonrauhasta Euroopan Rainbow Gathering -tapahtumassa, joka järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa.
Tapahtuma on alkanut 10. heinäkuuta, ja se päättynee 11. elokuuta. Pidot huipentuvat sunnuntaina 25. heinäkuuta järjestettäviin täydenkuun juhliin, jonne odotetaan noin 2 000 vierasta.
Kyläläisten mukaan alueelta kuuluu rumpumusiikkia ja laulua. Juhlijat esimerkiksi joogaavat ja tanssivat, osa luonnonasussa, osa värikkäissä vaatteissa.
Samanhenkiset vierailijat ovat tervetulleita karkeloihin, kunhan kamerat, päihteet ja sähkölaitteet jäävät kotiin. Uteliaiden tirkistelijöiden toivotaan pysyvän poissa.
Komisario Haapala katsasti paikan
Komisario Jyrki Haapala Varkauden poliisiasemalta kertoi STT:lle, että poliisi ja paloviranomaiset ovat käyneet katsastamassa paikat turvallisuuden takaamiseksi. Haapalan mukaan paikalla on paljon lapsiperheitä.
Rainbow Gathering -tapahtumat alkoivat Yhdysvalloista. Euroopassa kokoontumisia on ollut jo 27.
Tapahtuma järjestetään Paukarlahdessa yksityisellä maalla.
"Nakuilua esiintyy paljon"
Hipit.fi-keskustelupalstalla jaetaan jo kokemuksia Paukarlahden metsien meiningeistä.
- Oltiin, öö, viitisen päivää. Ajantaju siellä häviää nopeasti. Aivan uskomaton meininki oli, nimimerkki Faol kertoo kokemastaan.
- Enkä ikinä ole nähnyt niin paljon hippejä yhdessä. Pelkästään food circlen yhteislaulut on jo ravisuttava kokemus. Kun lähdimme pois, siellä taisi olla jotain 500 tyyppiä. Ensi viikonlopun täydenkuun juhlien ajaksi väkiluku paisuu arviolta 1 000-2 000 hippiin, Faol jatkaa.
- Nakuilua esiintyy myös paljon, mutta mun mielestä se on vaan plussaa.
Rainbow - suomeksi: sateenkaari
Gathering - suomeksi:
1
kokoontuminen
2
kokous
3
kertymä
4
määrä
5
ryhmä
6
joukko
7 ... Vastauksia: 7 | Osallistu keskusteluun


