EmediateAd

Oli samaa mieltä Hyvärisen kanssaIivanainen jätti JSN:n

11.12.2009 14:28 (Päivitetty 11.12.2009 14:28)
Kuva: Martti Kainulainen

Julkisen sanan neuvoston dramaattinen kokous pidetiin torstaina JSN:n toimistossa Helsingissä.

Jerri Koskinen

Yleisön edustajana toiminut Pekka Iivanainen on ilmoittanut eroavansa Julkisen sanan neuvostosta. Iivanaisen henkilökohtainen varajäsen on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Merja Ahtiainen Joroisista.

Kuopiossa asuva Iivanainen oli torstaina eronneen puheenjohtajan Pekka Hyvärisen tavoin langettavan päätöksen kannalla niin sanotussa Ylen lautakasajutussa.

- Harkittuani asiaa riittävässä määrin olen tullut tähän lopputulokseen. Eilinen lautagate -linjapäätös mielestäni sitoi JSN:n käsiä jatkoa ajatellen niin, etten katso aiheelliseksi jatkaa jäsenenä, Iivanainen toteaa ilmoituksessaan.

- Kuluneet kaksi vuotta olivat antoisia, siitä vilpitön kiitos neuvostolle ja toimistolle.

Iivanainen kuului siihen kolmen hengen joukkoon, joka lähti kokouksesta pois koeäänestyksen jälkeen ennen varsinaista päätöstä.

Myös JSN:n varajäsen Tuovi Orpana harkitsee STT:n mukaan eroa. Orpana on neuvostossa niin ikään yleisön edustajana.

PÄIVÄN KYSYMYS

Päättikö JSN oikein lautakasajutussa?

Kommentoi artikkelia