EmediateAd

Epäilty yo-kokelaiden auttaja kiistää yhä teonKangasniemen lukion vilppiepäily syyteharkintaan

24.6.2009 10:50 (Päivitetty 24.6.2009 10:50)
Kuva: Mikko Vähäniitty

Kangasniemen lukio.

Lisää aiheesta

Jerri Koskinen

Etelä-Savon poliisi on saanut valmiiksi Kangasniemen lukiossa tapahtuneen vilppiepäilyn esitutkinnan. Asiaa lähdettiin tutkimaan, kun ylioppilastutkintolautakunta teki huhtikuun lopussa poliisille tutkintapyynnön.

Tutkintapyynnössä pyydettiin tutkimaan, oliko kevään terveystiedon ylioppilaskokeeseen liittyviä kysymyksiä annettu kirjoittajille etukäteen. Rikosnimikkeinä asiassa ovat olleet virkasalaisuuden ja virkavelvollisuuden rikkominen. Asiassa on kuulusteltu epäiltynä yhtä henkilöä. Hän on kiistänyt syyllisyytensä.

Esitutkintaa koskeva aineisto on lähetetty kihlakunnansyyttäjä Leena Hakavuorelle. Häneltä saadun tiedon mukaan syyteharkinta mennee elokuulle.

- Tästä aiheesta ei ole jo todettuun uutta lisättävää. Asiaa on toki selvitetty laajasti ja uutta materiaalia esitutkintaan haalittu, apulaispoliisipäällikkö Kalle Toivanen Etelä-Savon poliisista kommentoi lyhyesti.

Ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtajan professori Juhani Lokin mukaan on ainutlaatuista, että koulun henkilökunnan jäsentä edes epäillään vilpillisestä toiminnasta yo-kirjoituksissa.

Kommentoi artikkelia