EmediateAd

Katainen ravistelee kuntaliitoksia liikkeelle

26.4.2008 15:26 (Päivitetty 26.4.2008 15:26)
Kuva: Jukka Uotila

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on pettynyt kotimaakuntansa kuntaliitosten määrään. Arkistokuva.

Jouko Juutilainen

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on pettynyt kotimaakuntansa kuntaliitosten määrään. Paras-hankkeen velvoitteita on lähestytty Pohjois-Savossa lähinnä itsenäisten kuntien yhteistyön pohjalta.

Itä-Uusimaa ja Pohjois-Savo ovat ainoat alueet koko maassa, joissa ei ole kuntaliitoksia näillä näkymin tulossa.

- En mitenkään jaksa uskoa, että nämä kaksi maakuntaa olisivat niin poikkeavia kaikesta muusta Suomesta, että niissä kuntarakenne olisi laitettu kuntoon sata vuotta sitten, ihmetteli Katainen lauantaina Pohjois-Savon kokoomuksen piirikokouksessa Kuopiossa.

Kuntavaalien lähestyessä Katainen korosti rehellisyyttä kuntaliitoskuvioissa. Hän korosti, ettei mikään ajateltavissa oleva hallituspohja pysty takaamaan nykymenon jatkoa kunnissa. Kuntatalouden "hurlumhei"-päivät ovat nyt lopullisesti ohitse.

- Pitää uskaltaa muokata kunnat sellaiseen kuntoon, että on varaa tarjota palvelut. Tämä maakunta tarvitsee nyt ravistelua. Ei voi olla niin, että me nukutaan täällä ruususen unta ja kehitellään monimutkaisia palvelumalleja, joista kukaan ei ymmärrä mitään, suomi Katainen.

Lue lisää sunnuntain savon sanomista.

Piirikokous: Henkilövalinnat selville

Pohjois-Savon Kokoomus ry:n kevätpiirikokouksessa päätettiin rutiiniasioiden lisäksi ensi kesäkuun puoluekokousedustuksesta.

Varsinaiseksi puoluekokousedustajaksi valtitiin piirin puheenjohtaja Pekka Leskinen. Hänen varamiehekseen valittiin Markku Eestilä Iisalmesta.

Kokoomukseen puoluevaltuustoon Pohjois-Savosta valittiin ehdolle kaksi edustajaa. He ovat Anu Sorjonen Lapinlahdelta ja Jerkko Eskelinen Kuopiosta.

Kommentit

g-dolipoidi kirjoitti 26.04.2008 17:09

Tuossa Katainen on oikeassa. Kunnissa "me nukutaan täällä ruursusen unta ja kehitellään monimutkaisia palvelumalleja joista kukaan ei ymmärrä mitään".

Näin on ja  ollaan tekemässä esim. Koillis-Savossa. Mistä se palvelu tuotannon tehokkuus olisi nykyisillä suunnitelmilla tulossa, ja mistä palvelujensaatavuus oikein tosiasiassa kiikastaa.

Kyllä pitäisi nyt tosissaan laittaa harkintaan edes jotain, vaikka kuntaliitoksilla suurempia kokonaisuuksia ja hallintokulujen säästöllä palveluja kuntalaisille. Tai mitä vain muuta kuin tätä nahjustelua, sitä on saatu jo tarpeeksi. Kunnalliset terveyspalvelut ovat aivan käsittämättömän vaikeasti saavutettavissa.

Objective thougths kirjoitti 26.04.2008 18:01

Alkavat pikkuhiljaa Jyrkin pisteet silmissäni nousta. Kunhan vielä muuttaa puheensa teoiksi ja jättää takinkääntämisen vähemmälle. Aiheena tähän julkisuuskuvansa kiillottumiseen ovat 1) Stubbin nostaminen ulkoministeriksi, 2) ennakkoon lupaillut ansiotuloveronkevennykset ja 3) tämä kuntaliitoksiin patistelu. Kahta jälkimmäistä jäämme innolla odottelemaan.
 

mustamies kirjoitti 26.04.2008 18:50

Katainen on oikeassa; kuntien päättäjät pitäisi saada ymmärtämään, että kysymyksessä on koko maakunnan edut.

Taitaa valtuutettujen suurin pelko olla siinä ettei pääse istumaan oman kunnan valtuustoon (päättämään tikkukaramellipaperin väristä).

Arvoisat päättäjät tehkää nopeita päätöksi kuntaliitoksissa ja muissa maakuntaamme kehittävissä asioissa, muuten käy toteen savolainen sanonta; "putos kun eno venneestä".

 

 

vipirska kirjoitti 26.04.2008 20:11

Mikähän on Siilinjärveltä kotoisin olevan Kataisen kanta Kuopion ja Siilinjärven kuntaliitokseen?  


Ainakin osa Siilinjärvestä voitaisiin liittää Kuopioon.    Vuorelasta ja Toivalasta on lyhyempi matka Kuopion torille  kuin Petoselta.

 


 

 

yx kirjoitti 26.04.2008 20:25


Katainen puhuu virkakuntansa  kaavamaista teoriaa joka sopii paperille ja jonnekin hyvin,ei joka paikkaan.Kun on todisteellisesti kerrottu,että Helsingissä on sinne kuulumatonta virkamiestyötä 850 milj. euron edestä.Voimme kuvitella samalla sitä asianhoitamisen/ymmärtämisen hankaluutta..

Olen kauan seurannut ja havainnut virkamieskunnan elastisuuden.Vallan vaihtuessa he osaavat tehdä käytännössä vaikka täyskäännöksen ilman uusien nivelien asennuksia.

Tero kirjoitti 26.04.2008 21:01

Näyttää kuitenkin siltä, että kuntaliitoksia tehdään siellä missä niitä kipeiten tarvitaan vasta pakon edessä. Tähän saakka liitoksia ovat tehneet kunnat, jotka eivät kokonsa puolesta olisi sitä aivan välttämättä tarvinneet. Nyt edessä olevissa kuntaliitoksissa alkaa olla mukana maan pienimpiäkin kuntia ja toivoa sopii, että maahan ei jää yhtään alle 10 000 asukkaan kuntaa vuosikymmenen päättyessä.

Justus kirjoitti 26.04.2008 21:04


 

Olen kauan seurannut ja havainnut virkamieskunnan elastisuuden.Vallan vaihtuessa he osaavat tehdä käytännössä vaikka täyskäännöksen ilman uusien nivelien asennuksia.

(yx 26.04.2008 20:25)

Menee ohi otsikon, mutta noinhan asian täytyykin olla, kuten nimimerkki yx kirjoittaa. Virkamieskunnnan tuleekin toimia poliittisen johdon ohjeilla. Kun poliittinen johto vaihtuu virkamiehet toteuttavat uuden poliittisen johdon ohjeistuksia vaikka kyseessä olisi täyskäännös vanhaan. Juuri näin yhteiskunnan on ajateltukin toimivan tältä osin.

Usein kyllä huomaa tämän foorumin keskusteluja lukiessa, että monet kirjoittajat eivät ymmärrä poliittisen ja virkamiesjohdon eroa saati sitten tehtäviä. 
 

VmH kirjoitti 26.04.2008 22:31

Tuoltahan asiat varmaan näyttävät ministeriön karttojen ääressä. Aikamoinen syytös väittää kuntien eläneen ”hurlumhei-aikoja”. Hallitukset, erityisesti Vanhasen molemmat, toimillaan tämän tilanteen ovat aikaan saaneet. Kunnille on syydetty uusia velvoitteita, mutta ei vastaavia resursseja. Näin toimii EU:n / EURO:n mallioppilas. Julkista taloutta on supistettava keinolla millä tahansa.

Kataisen & co yksisilmäinen kuntien yhteen ajaminen on perse edellä puuhun menoa. Eivät ne rahat ja resurssit siitä lisäänny, jos köyhiä ajetaan väkisin yhteen. Jos kuntaliitos on liittyvien kuntien asukkaiden kannalta järkevä, se tehdään ja toteutuu ilman kataisten ylimielistä päällepäsmäröintiäkin. Kuntaliitoksia on tehty niin kauan kuin kunnallishallintoa Suomessa on ollut.

Järkevällä yhteistyöllä pienetkin kunnat saavuttavat hyviä tuloksia. Tuleva Ylä-Savon neljän kunnan laaja kuntayhtymä on tästä oiva esimerkki. Tulevien perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen lisäksi kuntayhtymä tuottaa jo nyt erikoissairaanhoidon palveluja sekä hoitaa eläinlääkinnän (paljon laadukkaammin kuin esimerkiksi Suuri Kuopio).

Kuntalaki, 1 §: ”Kuntien itsehallinto;
Suomi jakautuu kuntiin, joiden asukkaiden itsehallinto on turvattu perustuslaissa. Kunnan päätösvaltaa käyttää asukkaiden valitsema valtuusto.”
... ”Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan.

Kuntalaki, 2 §: ... ”Kunta hoitaa sille laissa säädetyt tehtävät itse tai yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa. Tehtävien hoidon edellyttämiä palveluja kunta voi hankkia myös muilta palvelujen tuottajilta.”
76 §: ... ”Kunnat voivat sopia, että tehtävä annetaan toisen kunnan hoidettavaksi yhden tai useamman kunnan puolesta taikka että tehtävän hoitaa kuntayhtymä.”

Valtiovalta rikkoo kuntalakia pakottamalla alle 20.000 asukkaan kunnat järjestämään sosiaali- ja terveyspalvelut keskushallinnon gosplanin mukaisesti. Itsehallinto toteutuu näiltä osin vain yli 20.000 asukkaan kunnissa.

Kataisilta & co on täysin unohtunut tuo 1 §:n kunnan perustehtävä. Ministeriöissä tuijotellaan vain tilastoja, kaavamaisia, tuulesta temmattuja asukaslukuja ja karttoja. Näyttäisi somalta, jos Suomessa olisi viisi, kuusi ”vahvaa, kansainväliseen kilpailuun pystyvää” kuntaa.

Kunnat ovat suomalaisen kansanvallan kulmakivi. Tämä seikka on kataisilta jäänyt vauhdin hurmassaan huomiotta. Suurkunnissa demokratia siirtyy kauemmas ja se on yhä harvempien käsissä. Itse asiassa käytäntö osoittaa, että valta siirtyy virkahenkilöille.

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.