EmediateAd

Kuopion lähiöt halutaan pelastaa rapistumiselta

8.2.2010 21:44

Jynkän kauppakeskusrakennukseen puhkaistaan avoin, katettu kulkuväylä.

Kuvasarjat

Freija Metsähalme

Kuopion lähiöuudistuksen pilottipaikoille: Jynkkään, Kelloniemeen ja Inkilänmäelle on ideoitu uusi ilme.

Arkkitehti Saara Repo on valtion apurahalla suunnitellut piristysruiskeen. Ideat ovat esillä Kuopion teknisen viraston pääaulassa tällä ja ensi viikolla.

Kaikista radikaaleimman muutoksen Repo on suunnitellut Jynkkään. Sen kauppakeskusrakennukseen puhkaistaisiin avoin, katettu kulkuväylä. Rakennuksen eteläpuolelle tulisi muun muassa leikkipuisto ja pohjoispuolelle keskuskortteli.

Kuopion kaupungin kaavoituspäällikön Leo Kososen mukaan lähiöhanke on vielä täysin ideointitasolla. Siitä toteutukseen päästään hänen mukaansa yleensä 5-10 vuodessa.

- Kyseiset lähiöt ovat tärkeitä kaupunginosia Kuopiolle. On tärkeää, että ne säilyvät viihtyisinä. Keski-Euroopassa on jo nähty lähiöiden slummiutumista, Kosonen sanoo.

PÄIVÄN KYSYMYS

Onko lähiöissä hyvä elää?

Kommentoi artikkelia