EmediateAd

Ilmoitukseen lipsahti mokaMatkailupalvelun johtajan tehtävä kiinnostaa

17.2.2010 8:58
Kuva: Arkistokuva: Jukka Gröndahl

Matkailupalvelun hallituksen puheenjohtaja Mikko Mäntyniemi.

Marika Löf

Kuopion Matkailupalvelu Oy haki uutta toimitusjohtajaa sunnuntain Savon Sanomissa ja Helsingin Sanomissa. Ilmoituksesta puuttui kuitenkin haun päättymisajankohta. Se on herättänyt ihmetystä, onko uusi johtaja jo kenties valittu kulissien takana. Yhtiön hallitus erotti edellisen toimitusjohtajan Heikki Kähärän luottamuspulan vuoksi viime viikolla.

- Se oli suoraan sanottuna kiireestä johtuva moka. Kierrätimme hakemuksen nopeasti hallituksessa, mutta kukaan meistä ei huomannut, että päivämäärä puuttui. Hakuaika päättyy 7.3. Olemme sen kertoneet puhelimitse kaikille kyselijöille.

- Valintaan osallistuu kaupunkiomistajan puolelta joku, joka miettii toimitusjohtajuutta kaupungin strategioiden kautta. Valintaan osallistuu (Matkailupalvelun) hallitus tai osa hallituksesta sekä henkilökunnasta (vt. toimitusjohtaja) Kaija Lipponen. Haastattelutilanteissa käytämme ulkopuolista apua. Alamme haastatella parhaita heti samalla viikolla, kun hakuaika on päättynyt.

- Pitäisin realistisena, että uusi toimitusjohtaja voisi aloittaa noin kolmen kuukauden päästä.

- Minulle tuli jo sunnuntaina ja maanantaina yksitoista tiedustelua.

-Joukossa on sekä paikallisia ihmisiä että henkilöitä Etelä-Suomesta. Olen yllättynyt, kuinka hyvä yrityspuolen kokemus monilla kyselijöillä on ollut.

- Kyllä. Toimitusjohtajalta edellytetään portaalipuolen (matkailun nettisivusto) osaamista sekä nykymedioiden ymmärrystä. Toimitusjohtajan rooli olisi valvoa portaalin perustamiseen liittyviä asioita. Kokous- ja kongressipalvelut ovat oma hankkeensa. Toivottavasti saamme sen haun liikkeelle jo ensi viikolla.

- Emme ole jutelleet mistään muutoksista omistajan kanssa. Olemme toimineet osakeyhtiön hallituksena ja ajatelleet päätöksissä vain yrityksen parasta. Toivottavasti palvelualueuudistus vaikuttaa kaikkiin kaupungin toimintoihin niin, että siihen saadaan tehoja lisää. Matkailun kehittäminen kuuluu kaupungin ydinstrategioihin.

Kommentoi artikkelia