Kuopion Saaristokatu avataan tänään

22.10.2008 11:04 (Päivitetty 22.10.2008 11:04)
Kuva: Juha Poutanen

Ilmakuva Saaristokadulta viime kesäkuulta.

Ilkka Ritvanen

Saaristokatu avataan liikenteelle tänään. Ensin viimeistelyä vaille valmiille kadulle päästetään kevyt liikenne.

– Ajatuksena on se, että ihmiset voivat tutustua rauhassa koko katuun, sanoo katupäällikkö Ismo Heikkinen.

Katu avataan jalankulkijoille ja pyöräilijöille aamulla kello yhdeksän. Autot päästetään tielle puoli kahdelta, avausseremonioiden jälkeen.

Puoli yhdeltä alkavassa seremoniassa puhuvat valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ja kaupunginjohtaja Petteri Paronen. Lisäksi tilaisuudessa esiintyy kuoro. Kadun varrella on pisteitä, joissa kaupunki tarjoaa kahvia ja pullaa.

Alueella ei ole erikseen järjestetty pysäköintialuetta, joten ihmisten toivotaan tulevan paikalle jalan tai pyörällä.

Julkinen liikenne alkaa Saaristokadulla Jynkänvuoresta keskustaan 13.18 lähtevällä linja-autolla numero 23.

Saaristokatu luo uuden liikenneväylän Saaristokaupungista Kuopion keskustaan. Matka Lehtoniemen Keilankanavalta Kuopion torille lyhenee entisestä 15 kilometristä noin 5,5 kilometriin.

Saaristokadun rakennustyöt aloitettiin keväällä 2006.

Kommentit

harakka kirjoitti 24.10.2008 13:47

Todella silmää hivelevä "rantaraitti"


 

Viitasaarelainen

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.