| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Jo kymmenet pyllähtäneet liukkailla Kuopiossa
Kuopiolainen Heikki Räsänen torjuu liukkautta kävelykepissä olevalla piikillä ja nilkkaa tukevilla jalkineilla.
Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS) on hoidettu tänä talvena jo kymmeniä murtumia, jotka ovat aiheutuneet liukastumisista.
- Yleisimmin kaatuessa nyrjähtää tai murtuu nilkka. Myös rannemurtumat ovat yleisiä. Vanhuksilla lonkkamurtumat ovat tyypillisiä, kertoo ortopedi Tero Yli-Kyyny KYSin ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian klinikalta.
Hänen mukaansa lonkkamurtumia, jotka ovat tulleet liukastumisista, on noin 50-100 vuodessa. Kaikkiaan liukastumispotilaita hoidetaan KYSissä pari sataa vuodessa.
Yli-Kyynyn mukaan lonkkamurtuman hoito maksaa noin 7 000-10 000 euroa. Suurimmat kustannukset ja kärsimykset hänen mukaansa tulee, jos iäkäs henkilö ei enää murtuman jälkeen kuntoudu kotikuntoon.
- Pahimmillaan henkilö joutuu loppuiäkseen laitoshoitoon. Parhaimmillaankin lonkkamurtuma tuo kuukausien toipumisen.
|
|



