Lapsilla on oma parlamentti Iisalmessa

6.11.2008 21:23 (Päivitetty 6.11.2008 21:23)

Aleksandra Kaisanlahden (vas.) ja Minttu Lehtisen mielestä kaikilla pitäisi olla kavereita.

Mari Niemi

Aleksandra Kaisanlahdella on mitä mainioin tilaisuus saada äänensä kuuluviin Jyväskylässä käytävässä lastenparlamentissa, jonne hän matkaa yhdessä luokkakaverinsa Minttu Lehtisen kanssa. Viidesluokkalaiset tytöt käyvät Kilpijärven koulua Iisalmessa.

– Haluaisin, että lapsia kuunneltaisiin lasten omissa asioissa, Kaisanlahti painottaa.

– Jännittää ihan kamalasti, hän huokaa, mutta innokkuus paistaa tytön kasvoista selkeästi läpi.

Molemmat tytöt voi jo luokitella konkareiksi, sillä he olivat viime vuonna Tampereella järjestetyssä parlamentissa. Silloin jännitti vielä enemmän. Nyt he tietävät jo vähän, mitä odottaa.

– Mitä, jos asioista puhutaan sellaisilla sanoilla ettei ymmärrä, Minttu Lehtinen kuitenkin pohtii.

Viralliset asiat on ohjeistettu esitettäviksi ”lasten kielellä”, mutta varsinkin Jyväskylän kaupunginjohtajan tapaaminen hermostuttaa.

Minttu kuuluu lastenparlamentin hallitukseen, joten hänen velvollisuutensa ei rajoitu vain kerran vuodessa tapahtuvaan istuntoon.

– Hallitus kokoontuu kerran viikossa netti-istunnossa keskustelemaan tärkeistä asioista.

» Lue Lasten parlamentin ennakkojuttu perjantain Savon Sanomista.

Kommentoi artikkelia