EmediateAd

Ritva-Liisa Pohjalainen postimerkkiin

8.3.2010 10:47
Kuva: Anu Mattila

Ritva-Liisa Pohjalainen

Lisää aiheesta

Jerri Koskinen

Kuopiolainen koru-, vaate, ja taidemuotoilija Ritva-Liisa Pohjalainen on yksi naisista, jonka kuva koristaa uutta postimerkkiä.

Kansainvälisenä naistenpäivänä, 8. maaliskuuta Itella julkaisee kuuden postimerkin vihkon, jossa aiheena ovat suomalaiset naisvaikuttajat.

Merkeissä ovat Pohjalaisen lisäksi professori Elina Haavio-Mannila, professori Laila Hirvisaari, Kansallisteatterin pääjohtaja Maria-Liisa Nevala, akateemikko Leena Palotie ja taiteilija Aira Samulin.

- Ensimmäisen kerran Suomessa on nyt julkaistu kokonainen merkkisarja nykypäivän vaikuttajanaisista. He kaikki ovat omalla tekemisellään saavuttaneet vaikuttaja-asemansa, moni myös kansainvälisesti, luonnehtii Postimerkkikeskuksen liiketoimintajohtaja Markku Penttinen.

Merkin suunnittelija Päivi Vainionpää on kuvannut uusiin postimerkkeihin jokaisesta merkkinaisesta silhuettikuvan, nimikirjoituksen sekä kustakin naisesta jotain omintakeista; esimerkiksi punaiset korkokengät, teatterinaamion tai sulkakynän.

Kommentoi artikkelia