EmediateAd

Viimeisten vikojen korjaus voi kestää viikonloppuunSähkövikoja korjataan täyttä päätä

30.7.2010 10:00 (Päivitetty 30.7.2010 10:00) Asta Tenhunen

Pohjois-Savossa voimakas ukkosmyrsky on katkonut sähköjä etenkin osassa Vesannolla, Karttulassa, Keiteleellä, Rautalammilla ja Tervossa.

Pahimmillaan vaikutukset olivat yöllä noin kello 1:n aikaan, jolloin sähköttä oli 28 000 Savon Voiman asiakasta. Aamuneljään mennessä sähköttä oli vielä noin 23 000 taloutta. Aamukymmenen aikoihin ilman sähköä oli edelleen noin 18 000 taloutta.

Vikoja aiheuttivat voimakkaiden puuskittaisten tuulten kaatamat yksittäiset puut.

Vikojen erottelu ja korjaus on parhaillaan käynnissä. Savon Voimasta arvioidaan, että viimeisimmät viat saadaan korjattua viimeistään viikonlopun aikana.

Verkkovikoja on korjaamassa sähköyhtiöiden likenevä työvoima ja paikalle on hankittu myös ulkopuolista lisäapua. Verkkovikojen korjauksessa apuna on Savon alueella käytössä parhaillaan myös useita helikoptereita.

Kommentoi artikkelia