Itä-Suomen yliopistolle miljoonan lahjoitus

8.2.2010 14:12 (Päivitetty 8.2.2010 16:35)
Kuva: Juha Poutanen

Itä-Suomen yliopiston varainhankinta on edennyt lähes tavoitteeseensa.

Jerri Koskinen

Itä-Suomen yliopisto on saanut merkittävän miljoonaan euron suuruisen lahjoituksen Saastamoisen Säätiöltä. Summa on yksi suurimmista yliopistojen pääomittamiseen suunnatuista yksittäisistä lahjoituksista Suomessa.

Suurta lahjoitustaan säätiö perustelee "järkisyillä". Valtion lupaaman 2,5-kertaisen vastinrahan ansiosta kertyy 3,5 miljoonaa euroa yliopiston pääomaan.

Saastamoisen Säätiön miljoonalahjoitus auttaa Itä-Suomen yliopiston hyvin lähelle asettamaansa varainhankinnan keräystavoitetta. Tavoitteena olevasta 3 miljoonasta koossa on nyt 2,9 miljoonaa euroa.

Saastamoisen Säätiö on tukenut Kuopion yliopiston tieteellistä toimintaa ja kansainvälistymistä yli 20 vuoden ajan.

Tätä ennen yhteensä noin 2,4 miljoonan euron lahjoitukset ovat edistäneet muun muassa perustutkinto-opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden mahdollisuuksia toimia kansainvälisessä tiedeyhteisössä sekä yhdysvaltalaisten huippuasiantuntijoiden tutkimusjaksoja yliopistossa.

Keskustelua aiheesta jubilee | 8.2.2010 14:24:35 Hyvä näin mutta miksihän Yliopisto ei julkaise omilla sivuillaan Olvia ollenkaan lahjoittajien joukossa, on siellä pienemmätkin lahjoittajat mainittu??? Vastauksia: 11 | Osallistu keskusteluun