EmediateAd

Sataman luistelurata avattin

22.1.2010 12:11 (Päivitetty 22.1.2010 12:11)
Kuva: Elina Laukkarinen

Kuopion matkustajasatamasta pääsee kiertämään kahden kilometrin mittaista lenkkiä.

Merja Raatikainen

Kuopion sataman luistelurataa höylättiin perjantaina kuntoon. Kallaveden jäälle pääsi iltapäivällä reippailemaan ja harjoittelemaan liukuja.

Ratojen kunnosta vastaava Kai Aho kertoo, että jään kunto on nyt kohtalainen.

- Kovan pakkasen takia painavat koneet tekevät jäähän halkeamia. Jalkoihinsa kannattaa aina katsoa, ettei luistin sujahda uraan.

Kaupunki puhdistaa kahden kilometrin mittaisen radan tarvittaessa päivittäin lumesta. Rataa myös höylätään tarpeen mukaan.

Myös Kuopionlahden viiden kilometrin lenkki on lingottu puhtaaksi. Pakkasten takia radan viimeistely kuitenkin siirtyy.

- Odottelemme sään lauhtumista, ennenkuin lenkki höylätään. Siihen voi mennä parikin viikkoa.

Viimeisenä aukaistaan Itkonniemen selälle kulkeva reitti. Kun kaikki reitit ovat valmiita, rataa on luisteltavana yhteensä 12 kilometriä.

Kallaveden radoilla luistellaan Finland Ice Marathon 17.-20.2.

Kommentoi artikkelia