EmediateAd

Syystuuli tukistelee perjantaina Savoa

2.9.2010 20:15 (Päivitetty 2.9.2010 20:15)
Kuva: Elina Laukkarinen

Sää selkenee viikonloppua kohti. Sunnuntaina lämmintä voi olla taas 15 astetta.

Merja Raatikainen

Pohjoisen ja koillisen suunnalta puhaltava tuuli yltyy yön aikana, kun Venäjältä saapuva matalapaine kurkottaa Savon ylle. Puuskittainen tuuli voi puhkua huomenna 10 - 15 metriä sekunnissa.

- Maalla tällainen tuuli ei ole yleensä vielä vaarallinen eikä odoteta, että se kaataisi puita. Kovan tuulen varoitus annettiin lähinnä sisävesillä liikkuvia varten, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Juha Jantunen kertoo.

Matalapaine tuo maakuntaan myös sateita, jotka ovat varsinkin aamun ja aamupäivän aikana yhtenäisiä. Iltaa kohti sateet voivat muuttua kuuroittaisiksi.

Lämpötila on Kuopion seudulla perjantaina alle 10 astetta. Päälle kannattaa siis varata villakerroksia.

- Ja villasukat jalkaan! Jantunen neuvoo.

Kommentoi artikkelia