| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Terveysrekka saapui Kuopioon
- Yllätyin miten paljon olen lihonut! Kaikki muut testitulokset olivat kuitenkin oikein hyviä, kertoo kehon koostumuksen mittauksesta tullut kuopiolainen Mirkku Koskenvuori. Kehon koostumuksen mittaus kertoo painoindeksin, rasvaprosentin ja sisäelinrasvan.
Maailman Tervein Kansa 2015 on vuonna 2008 aloitettu hanke, jonka tavoitteena on edistää suomalaisten terveyttä. Tiistaina kiertueen rekka on Kuopion torilla. Rekassa ja sen ulkopuolella saa mitata muun muassa silmänpaineensa ja diabetesriskin.
- Paljon on käynyt kaikenikäistä porukkaa, myös yllättävän paljon nuoria, kertoo Markus Rautala tapahtuman markkinoinnista vastaavasta Louderista.
Rekan ulkopuolella saa puhaltaa keuhkojen tilavuuden ilmoittavaan mittariin. Tupakointi pienentää keuhkojen tilavuutta, ja tulokset kertovat, onko testattavalla riski sairastua keuhkoahtaumatautiin.
- Olen lopettanut tupakoinnin 13 vuotta sitten, kertoo erinomaisen tuloksen testissä saanut Lasse Keinänen.
|
|


