EmediateAd

Tuhansia savolaisia edelleen ilman sähköjä

31.7.2010 13:18
Kuva: Juha Poutanen

Vesannon Kuuslahdessa asuva Hannu Kuhmonen on joutunut turvautumaan aggregaattiin myrskytuhojen takia.

Janne Niiranen

7 500 Savon Voiman asiakasta on edelleen ilman sähköjä. Sähköttömiä on eniten Vesannolla, Konnevedellä, Sumiaisessa, Kangaslammilla ja Varkaudessa. Myös Suonenjoen ja Pieksämäen välisellä alueella on sähköjä poikki.

Korjaustyöt etenevät hitaasti, koska useilla vikapaikoilla joudutaan rakentamaan koko sähköverkosto uudelleen. Savon Voimalla yli sata työntekijää korjaa myrskyn aiheuttamia sähkövikoja.

Suurin osa sähköistä saataneen palautettua tämän illan aikana, mutta pahimmilla vaurioalueilla sähköjen palautuminen menee ensi viikon puolelle.

Suur-Savon Sähkön asiakkaista sähköittä on noin 4 800 taloutta.

Häiriöalue rajoittuu Juvan itäpuolelle Juvan, Rantasalmen, Sulkavan, Savonlinnan ja Kerimäen kun-tien alueelle. Haja-asutus alueella pitää varautua pahimmillaan jopa usean vuorokauden kestäviin sähkönjakelun keskeytyksiin.

Verkoston korjaustöihin on kutsuttu koko yhtiön henkilökunta ja hankittu myös kaikki ulkopuolelta saatava ammattiapu.

Kommentoi artikkelia