EmediateAd

Uljaan uusi päätoimittaja kotoisin Iisalmesta

19.2.2010 15:24 (Päivitetty 19.2.2010 15:24)
Kuva: Iiris Kukkonen

Uljaan päätoimittajaksi haki kolme halukasta.

Janne Niiranen

Ylioppilaslehti Uljas on saanut uuden päätoimittajan. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta valitsi lehden päätoimittajaksi iisalmelaislähtöisen Jarkko Kumpulaisen, 33.

Ylioppilaskunnan hallitus piti tärkeänä aiempaa päätoimittaja- ja johtajakokemusta sekä talousosaamista. Kumpulainen on ollut aikaisemmin toimittajana sanomalehti Lapin Kansassa sekä Lapin ylioppilaslehden päätoimittajana.

– Kumpulaiselta löytyy laaja-alainen osaaminen ja raikas näkemys ylioppilaslehden kehittämisestä, ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Maria Röykkä kertoo.

Kumpulainen aloittaa tehtävässään mahdollisimman pian, mutta viimeistään 1. maaliskuuta.

Halukkaita Uljaan uudeksi päätoimittajaksi ei ollut ruuhkaksi. Paikkaa tavoitteli vain kolme hakijaa.

– Lehden julkinen mustamaalaaminen vaikutti hakijamäärään. Hakijoita oli vähän, mutta taso kova, muotoilee Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri Janne Mertanen.

Kommentoi artikkelia