EmediateAd

Liikennevalvontaa myös jetilläUseita ruorijuoppoja jo kiinni Savossa

7.7.2010 5:02 (Päivitetty 7.7.2010 5:02)
Kuva: Aake Roininen

Konstaapeli Timo Kokkosella on käytössä veneen lisäksi tarvittaessa vesijetti.

Kuva: Aake Roininen

Jetillä poliisi pääsee hyvin veneen kylkeen ja liikkumaan myös väylien ulkopuolella.

Videot

Asta Tenhunen

Iisalmen ja Savonlinnan välisillä järvialueilla on jäänyt kiinni jo ainakin 26 ruorijuopumuksesta epäiltyä tänä kesänä.

Määrä on viime kesiä suurempi, vaikka poliisi aloitti puhallutukset aiempaa myöhemmin muun muassa Kuopion valvontaveneen konerikon vuoksi.

Nyt valvontaa lisätään, kun liikkuva poliisi sai Kuopioon uuden vesijetin ja myös paikallispoliisi saa tällä viikolla uuden veneen.

Syytä veneliikenteen valvonnalle on, kun alkukesä näyttää alkoholinhuuruiselta.

- Veneilijöillä on ollut varusteet melko hyvin kunnossa. Aiemmin ongelma olivat etenkin sammuttimet, vanhempi konstaapeli Timo Kokkonen liikkuvan poliisin Kuopion yksiköstä sanoo.

Nyt huolletut sammuttimet ovat suurimmalla osalla kohdallaan samoin kuin pelastusliivit.

Sen sijaan poliisi on huolestunut siitä, että ruorijuoppojen lisäksi myös maistissa veneilijöitä riittää - jopa pienet lapset kyydissä.

Aiheesta lisää keskiviikon Savon Sanomissa. Tiesitkö, että Savon Sanomien kestotilaus maksaa vain 0,78 euroa / päivä. Tilaa oma lehti kestona tai määräaikaisena tai osta päivän lehti näköislehden irtonumerona.
MobiiliPalvelulla saat uutiset vauhdilla matkapuhelimeesi!

Kommentoi artikkelia