Varkauden sampilaitoksen laajennus viivästyy

19.2.2010 15:02 (Päivitetty 19.2.2010 15:16) Vuokko Viljakka

Carelian Caviarin Varkauden sampilaitoksen laajennuksen tukirahoituspäätös on juuttunut EU-byrokratian rattaisiin. Viivästys tarkoittaa, ettei laajennus ala alkuperäisten suunnitelmien mukaan vielä maaliskuussa, vaan siirtyy ainakin tämän vuoden loppuun.

- Hakemus lähti TE-keskuksesta (nykyinen elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskus, ely) jo marraskuussa. En tiedä, koska päätös tulee. Meillä on onneksi varasuunnitelma. Siirrämme ensimmäiset kaviaarikalat syksyllä Huutokoskelle, missä kaviaari myös purkitetaan.

- Voimme myös manipuloida kaloja niin, että syksyksi suunniteltu kaviaarin suurtuotannon aloitus siirtyy vuodella eteenpäin, kertoo Carelian Caviarin toimitusjohtaja Kaj Arvonen.

Arvosen mukaan laajennukseen vaikuttaa myös Stora Enson tehtaan kohtalo. Hän ei sulje pois mahdollisuutta, että sampilaitoksen laajennus tehtäisiin tehtaan sisälle uusien tilojen sijaan, jos tehdas loppuu.

Jos tehdas loppuu, sampilaitoksen on myös laadittava uudet suunnitelmat muun muassa jätehuoltoon sekä sähkön- ja vedensyöttöön.

Noin seitsemän miljoona euroa maksava laajennus tuo laitokselle uusia kala-altaita, perkaamon sekä tilat kaviaarin jatkojalostukseen.

Lopullista rahoituspäätöstä odottava Keski-Savon teollisuuskylä rakennuttaa ja vuokraa tilat sampilaitokselle.

Kommentoi artikkelia