EmediateAd

Verotalosta tuli punertava

9.9.2010 15:15 Marita Tiihonen

Verohallinnon 220 työntekijää pääsevät perusteellisesti remontoituihin ja laajennettuihin tiloihin Kuopiossa joulukuussa. Muuton yhteydessä yhteydessä verottaja keskittää palvelujaan.

Yhteisiin tiloihin tulevat Pohjois-Savon verotoimisto, Itä-Suomen verovirasto sekä maakunnista keskitettävät verohallinnon palvelut.

Keskittymä asettuu Palokärki-rakennukseen ja sen yhteyteen valmistuvaan uudisosaan. Palokärki on rakennettu vuonna 1928. Se toimi alunperin paloasemana. Myöhemmin rakennuksessa oli myös poliisilaitos.

Senaatti-kiinteistöjen rakennuttaman verotalon julkisivun uusi rappauspinnoite on kalkkimaalattu ympäristöön sopivana punaiseksi. Entiset putkatilojen kalteri-ikkunat on uusittu toimistotiloihin sopiviksi.

Kuopion verotalon kahdeksan miljoonan euron arvoisen hankkeen harjannostajaisia vietettiin torstaina.

Kommentoi artikkelia